Sähköisen tunnistautumisen esteet ja yhdenvertaisuus haavoittuvien ryhmien näkökulmasta

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan pankkien tarjoaman sähköisen tunnistusvälineen esteitä ja yhdenvertaisuutta haavoittuvien ryhmien näkökulmasta hyödyntäen lainopillista ja oikeuspoliittista tutkimusmenetelmää. Suomessa ylivoimaisesti käytetyin tunnistusväline julkishallinnon palveluissa on pankkien tarjoama sähköinen tunnistautuminen osana verkkopankkitunnuksia. Monet haavoittuvat ryhmät, kuten vammaiset henkilöt, iäkkäät ja ulkomaalaiset, voivat kuitenkin jäädä kokonaan sähköisen tunnistautumisen ulkopuolelle, mikä rikkoo heidän perustuslaillista oikeuttansa yhdenvertaisuuteen. Yhdenvertaisuusvaltuutettu onkin todennut, että eniten syrjintää koetaan pankkipalveluissa, ja korostanut pikaista tarvetta varmistaa kakille yhdenvertaiset mahdollisuudet sähköiseen asiointiin. Tutkimuksen tarkoituksena onkin syventyä näihin saavutettavuuden esteisiin haavoittuvien ryhmien näkökulmasta ja rakentaa ymmärrystä saavutettavuuden merkittävyydestä. Sähköisen tunnistautumisen esteitä on havaittu pankkipalveluiden toteutuksessa, jossa ei ole huomioitu palveluita käyttäviä erilaisia käyttäjäryhmiä. Palvelut on muun muassa muotoiltu osalle ihmisitä liian vaikeaksi käyttää ja digitukea on vaikeasti saatavilla. Iäkkäällä tai vammaisella henkilöllä voi esimerkiksi olla erilaisia toiminnallisia rajoitteita käyttää palveluita, jolloin pankit usein jättävät pankkitunnukset myöntämättä turvallisuuteen vedoten, jos henkilö tarvitsee tunnusten käytössä toisen henkilön apua. Osalle käyttäjäryhmistä, kuten ulkomaalaisille ja alaikäisille sähköisen tunnistusvälineen saaminen on puolestaan muodostettu esteelliseksi. Alaikäinen on ikänsä puolesta haavoittuvassa asemassa, sillä sähköisen tunnistusvälineen voi saada käyttöön vain vanhemman tai vanhempien suostumuksella. Ulkomaalaisen näkökulmasta laki luottolaitostoiminnasta jättää kolmansista maista saapuvat kokonaan sähköisen tunnistautumisen ulkopuolelle. Lain 15:6 § mukaan pankin on tarjottava peruspankkipalveluita syrjimättömästi ja yhdenvertaisesti vain ETA-valtiossa laillisesti asuvalle luonnolliselle henkilölle. Oikeuspoliittisen tutkimusmenetelmän kautta nykyiseen tilanteeseen esitetäänkin erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Ratkaisuvaihtoehdoissa nousee esiin pankkipalveluiden sekä julkishallinnon palveluiden esteettömyyden ja saavutettavuuden parantaminen, digituen lisääminen, lainsäädännölliset muutokset saavutettavuussääntelyyn sekä erilaiset eID-ratkaisut. Digitaalisessa yhteiskunnassa digitaitojen edistämistoimet ovat yhdenvertaisuuden perusta, ja valtion rooli digitaitojen kehittämisessä on merkittävä. Digitaitojen kehittäminen ei voi olla yksin yksilön vastuulla, vaan myös valtiolta tarvitaan aktiivisia toimia näiden taitojen parantamiseksi.