Saksan tehdasteollisuuden suhteelliset reaaliset yksikkötyökustannukset vuosina 1998-2009

dc.contributor.authorRoth, Joonas
dc.contributor.facultyfi=Kauppatieteellinen tiedekunta|en=Faculty of Business Studies|
dc.contributor.organizationVaasan yliopisto
dc.date.accessioned2016-03-09
dc.date.accessioned2018-04-30T13:47:46Z
dc.date.accessioned2025-06-25T18:43:36Z
dc.date.available2016-04-04
dc.date.available2018-04-30T13:47:46Z
dc.date.issued2016
dc.description.abstractVuosituhannen alusta lähtien Saksa on ollut valtavassa murroksessa. Tuona aikana maa on noussut ”sairaan miehen” roolista läntisen maailman vientimenestyjäksi. Maan merkitys on Euroopan mittakaavassa kasvanut jatkuvasti. Tutkimuksen tarkoituksena on selittää ja taustoittaa syitä Saksan ja yhdentoista muun Euroopan maan vientikehitykseen vuosina 1998–2009. Pääpainotus on lyhen aikavälin kustannuskilpailukyvyn mittaristossa. Sen tueksi arvioidaan Saksan työmarkkinoiden ja 2000-luvun alussa toteutettujen työmarkkinauudistusten merkitystä. Goldsteinin ja Khanin (1985) yleisen vientiä selittävän perusmallin mukaan vienti on riippuvainen hinta- ja kustannuskilpailukyvystä sekä ulkomaisesta kysynnästä. Tutkielmassa viennin maailmanmarkkinaosuuden kehitystä selitetään kilpailukykyä tehdasteollisuuden suhteellisiin reaalisiin yksikkötyökustannuksiin perustuvalla mittarilla. Ulkomaista kysyntää mitataan puolestaan viennin kohdemaiden painotetuilla bruttokansantuotteiden maailmanosuuksien kehityksellä. Tutkielmassa osoitetaan Saksan, Itävallan, Alankomaiden ja Norjan suhteellisen kilpailukyvyn parantuminen. Vastaavasti Suomen, Ranskan ja Italian viennin edellytykset ovat heikentyneet maajoukosta eniten. Samana aikana maajoukkoon kohdistuva ulkomainen kysyntä on hieman laskenut. Analyysin perusteella reaalisten yksikkötyökustannusten kasvu heikentää ja ulkomaisen kysynnän lisääntyminen kasvattaa viennin markkinaosuuksia. Saadut tulokset ovat samansuuntaisia aiemman viennin ennustamiseen perustuvan tutkimuksen kanssa.
dc.description.notificationfi=Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.|en=Thesis fulltext in PDF format.|sv=Lärdomsprov tillgängligt som fulltext i PDF-format|
dc.format.bitstreamtrue
dc.format.extent77
dc.identifier.olddbid4926
dc.identifier.oldhandle10024/4878
dc.identifier.urihttps://osuva.uwasa.fi/handle/11111/13607
dc.language.isofin
dc.rightsCC BY-NC-ND 4.0
dc.rights.accesslevelrestrictedAccess
dc.rights.accessrightsfi=Kokoteksti luettavissa vain Tritonian asiakaskoneilla.|en=Full text can be read only on Tritonia's computers.|sv=Fulltext kan läsas enbart på Tritonias datorer.|
dc.source.identifierhttps://osuva.uwasa.fi/handle/10024/4878
dc.subjectSuhteelliset reaaliset yksikkötyökustannukset
dc.subjectSaksa
dc.subjectvienti
dc.subjectkilpailukyky
dc.subjectSaksan työmarkkinat
dc.subject.degreeprogrammefi=Taloustieteen maisteriohjelma|en=Master's Programme in Economics|
dc.subject.studyfi=Taloustiede|en=Economics|
dc.titleSaksan tehdasteollisuuden suhteelliset reaaliset yksikkötyökustannukset vuosina 1998-2009
dc.type.ontasotfi=Pro gradu - tutkielma |en=Master's thesis|sv=Pro gradu -avhandling|

Tiedostot

Näytetään 1 - 1 / 1
Ladataan...
Name:
osuva_6824.pdf
Size:
1.64 MB
Format:
Adobe Portable Document Format