Terveyspalvelujen järjestäminen Suomessa: Yhdenvertaisuus perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa

Abstract

Tutkimuksen pääasiallisena tarkoituksena on selvittää, mitä velvollisuuksia julkiselle vallalle on säädetty perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelujen yhdenvertaisen järjestämisen suhteen. Velvollisuuden vastinparina käsittelen yksilön oikeutta saada terveyspalveluita. Maaliskuussa 2005 voimaan tulevat hoitotakuuseen liittyvät lakimuutokset tulevat osaltaan selventämään terveyspalvelujen järjestämisvelvoitetta ja potilaan hoidon saantia. Tutkimuksen lopussa käsittelen terveyspalveluihin liittyvää priorisointia ja sen vaikutuksia yhdenvertaisuuteen.

Terveyspalveluihin liittyen julkinen valta tarkoittaa lähinnä valtiota, kuntia ja kuntayhtymiä päätöksentekoelimineen ja virkamiehineen. Konkreettisessa hoitoon liittyvässä päätöksenteossa julkinen valta kul-minoituu hoitopäätöksen tekevään lääkäriin. Priorisoinnilla tarkoitetaan ensisijaistamista tai terveydenhuollon valintoja, jolloin voimavarat kohdennetaan tärkeisiin asioihin.

Tarkastelen aihetta perusoikeudellisesta näkökulmasta, jolloin aihetta voidaan tarkastella ainakin yksilön ja julkisen vallan näkökulmasta. Painotan julkisen vallan näkökulmaa. Tutkimus on oikeusdogmaattinen. Tutkin hoitotakuuseen liittyviä säännöksiä lukuunottamatta voimassaolevaa oikeutta. Terveyspalvelujen järjestämiseen ja yhdenvertaisuuteen liittyen pääasiallisia oikeuslähteitä ovat perustuslaki, kansanterve-yslaki, erikoissairaanhoitolaki, lain esityöt, oikeuskirjallisuus ja oikeuskäytäntö. Priorisointia ei ole säännelty lain tasolla tai sitä alemmissa säännöksissä, joten siltä osin lähdeaineistona on yhteiskunnallinen ja terveydenhuollon hallinnon kirjallisuus sekä oikeustapaukset. Käytetyt oikeustapaukset ovat esimerkkejä.

Julkisen vallan on perustuslain 22 §:n mukaisesti turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Perustuslain 19.3 §:n perusteella julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät terveyspalvelut. Säännös kohdistuu ensisijaisesti valtioon. Kunnat toteuttavat riittävien terveyspalvelujen turvaamisvelvoitteensa alemmanasteisen lainsäädännön mukaisesti. Perusterveydenhuollon järjestäminen on kunnan vastuulla, erikoissairaanhoidon järjestämisestä huolehtivat tällä hetkellä periaatteessa kunnat, mutta käytännössä sairaanhoitopiirit. Hoitotakuun myötä vastuu siirtyy sairaanhoitopiireille. Hoitotakuuseen liittyvissä lakiuudistuksissa määritellään aikarajat, joiden puitteissa terveyspalvelu on järjestettävä potilaalle.

Terveyspalvelujen järjestämiseen vaikuttaa myös perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussäännös ja syrjintäkielto. Terveydenhuollon palvelujen pitää olla kunnan asukkaiden saatavilla yhdenvertaisten perusteiden mukaisesti. Terveyspalvelujen järjestäminen on kuitenkin riippuvainen taloudellisista voimavaroista, jo-ten eri kuntien asukkaat eivät ole palvelujen saannin suhteen yhdenvertaisessa asemassa. Voimavarojen rajallisuus johtaa priorisointeihin, mikä ilmenee esimerkiksi kuntakohtaisina leikkausjonoina. Priorisointia voidaan suunnata ohjeistuksella, mutta priorisointiratkaisuissa tulee ottaa huomioon muun muassa perustuslain mukaisten riittävien terveyspalvelujen järjestämisvelvoitteen ja yhdenvertaisuuden toteutumisen turvaaminen. Priorisointiperusteiden laillisuuden arvioiminen on tuomioistuinten tehtävä.