Virhevastuun hallinta irtaimen kaupassa

Abstract

Irtaimen tavaran kauppasopimus on yritysten välisissä liiketoimissa pääosin vapaamuotoinen oikeustoimi, jossa osapuolet sopivat kaupan ehdoista sekä osapuolten vastuista ja velvoitteista. Näin ainakin teoriassa tulisi tapahtua. Käytännössä irtaimen tavaran kauppasopimus voi muodostua yritysten välisessä kaupassa monin eri tavoin, eikä sopimuksessa välttämättä ole sovittu kaikista olennaisista seikoista. Tavaran virhettä arvioidaan vertaamalla kauppatavaraa siihen, mitä sen ominaisuuksista on sopimuksessa sovittu. Jos tavarassa havaitaan virhe, joutuvat osapuolet selvittämään, kenellä on virhevastuu ja kuinka laaja se on. Ongelmaksi voi kuitenkin muodostua se, etteivät osapuolet ole yksimielisiä siitä, mitä on sovittu, eikä yksiselitteistä vastausta tähän löydy myöskään kirjallisesta sopimusmateriaalista. Tämä aiheuttaa myyjän ja ostajan välille jännitteitä. Kauppasopimus ja sen takuuehdot ovat keskeisessä asemassa tavaran virheen ja virhevastuun arvioinnissa. Tutkimusongelmana on selvittää ensinnäkin miten tavaran laatuvirhe ja virhevastuu määritellään ja toiseksi miten kaupan osapuoli voi varautua virhevastuuriskiin kauppasopimuksessaan. Aihetta lähestytään oikeusdogmaattisella tutkimusotteella ja käytännönläheisesti. Tutkielmassa pyritään selvittämään kauppasopimuksen antamia mahdollisuuksia yrityksen riskienhallinnan kannalta ja miten sopimukseen sovellettava kauppalaki vaikuttaa tavaran virheen arviointiin ja virhevastuuseen. Tavaran virhevastuuriskin hallinnan kannalta yrityksen tulisi ymmärtää sopimusprosessi kokonaisuutena. Tämä tarkoittaa muun muassa yrityksen sopimusvalmisteluun osallistuvien henkilöiden sopimuslukutaidon lisäämistä ja yrityksen sopimushallinnon kehittämistä. Selkeällä ja kyllin kattavalla sopimuksella ehkäistään sopimusriitojen syntyminen ja luodaan paremmat edellytykset liikesuhteen jatkumiselle. Selkeästi muotoilluilla takuuehdoilla yritys kykenee rajaamaan virhevastuutaan tehokkaasti.