Kynnyksen yli : julkisoikeudellinen tutkimus vanhuspalvelujen saamisen edellytyksistä

Abstract

Tutkimus käsittelee vanhuspalveluihin pääsyn oikeudellisia edellytyksiä. Kohteena ovat vanhuspalvelujen myöntämistä koskevat menettelysäännökset sekä säännösten toimeenpano kunnallisten soveltamisohjeiden kautta tarkasteltuna. Tavoitteena on määritellä ne oikeuden sisäiset ja ulkopuoliset tekijät, jotka vaikuttavat hoivakynnyksen muodostumiseen eli vaikeuttavat asiakkaan pääsyä palvelujen piiriin. Tutkimuksessa yhdistetään kriittinen lainoppi empiirisen oikeustutkimuksen menetelmiin. Suurin osa tarkasteltavista menettelysäännöksistä sisältyy vuonna 2013 voimaan tulleeseen vanhuspalvelulakiin eli ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annettuun lakiin (980/2012). Vanhuspalvelulaki on toimeenpantu kunnissa tehokkaasti, ja lain tavoitteiden mukaiset vaikutukset palvelurakenteeseen ovat toteutuneet nopeasti. Soveltamisohjeet osoittavat lain toimeenpanoon liittyvän kuitenkin ennakoimattomia vaikutuksia, jotka nostavat hoivakynnystä vastoin lainsäätäjän tarkoitusta.

Tutkimuksen mukaan fyysisen ja kognitiivisen toimintakyvyn arviointi on syrjäyttänyt sosiaaliset harkintaperusteet päätöksentekoa ohjaavissa soveltamisohjeissa. Tämän seurauksena vanhuksen oma koti ja jäljellä oleva toimintakyky muuttuvat laissa tarkoitetuista hyvinvoinnin takeista riittävän hoivan saamisen esteiksi. Tulosten mukaan hoivakynnyksen muodostavat tieto palvelujen olemassaolosta ja niiden saamisen perusteista, kunnassa tehdyt linjaukset palvelujen myöntämisperusteista sekä mahdollisuus vaikuttaa myönnettävien palvelujen sisältöön ja toteuttamistapaan. Valinnanvapauden käyttö palveluseteleiden muodossa nostaa hoivakynnystä silloin, kun sitä käytetään heikkoon toimintakykyyn perustuvissa palveluissa, joissa autonomisen valinnan edellytykset ovat lähtökohtaisesti heikot. Kun asiakas ei pysty itse käyttämään valinnanvapauttaan täysimääräisesti, hänestä tulee muiden ohjauksessa toimiva sijaiskuluttaja.

Hoivakynnys on tutkimuksen mukaan madallettavissa soveltamalla nykyisiä menettelysäännöksiä siten, että turvataan palveluperiaatteen sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen mahdollisimman hyvin. Sääntelyssä itsessään ei todettu merkittäviä puutteita.

The study deals with the legal conditions for access to care services for older people. The focus is on procedural provisions for granting the services and on the implementation of the provisions in the light of municipal application directives. The aim is to define the internal and external factors that influence the formation of the threshold of care, which makes it difficult for the client to access the services. The study combines critical legal dogmatics with methods of empirical legal research. Most of the procedural provisions to be considered are included in the Act on Supporting the Functional Capacity of the Older Population and on Social and Health Care Services for Older Persons (980/2012), which came into effect in 2013. The law has been implemented effectively in the municipalities, and the effects on the service structure in accordance with the objectives of the law have been realized quickly. However, the application directives indicate unforeseen effects of the implementation of the law, which raise the threshold of care contrary to the intention of the legislator.

The study implicates that the assessment of the client’s physical and cognitive capacity has set aside social considerations in the application directives. As a result, the older person’s own home and remaining capacity are transformed from legal guarantees of the client’s welfare into barriers to adequate care. According to the results, the components of the threshold of care are information about the services and the clients’ opportunities to make use of them, the municipal application directives for the provision of services, and the possibility to influence the content and the way the services are carried out. Fulfilling the client’s freedom of choice by using service vouchers raises the threshold of care when they are used in services related to low capacity, where the conditions for autonomous choice are primarily low. When clients are unable to exercise their freedom of choice in full, they become proxy consumers under the direction of others.

According to the study, the threshold of care can be lowered by applying the current procedural provisions in a way that ensures the best possible implementation of the service principle and fundamental and human rights. No significant deficiencies were found in the regulation itself.