Turvapaikan myöntämisen edellytykset Suomessa ja Ruotsissa

Abstract

Suomeen ja Ruotsiin, kuten muuallekin Eurooppaan, saapuu vuosittain tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia, ulkomaalaisia, jotka hakevat maasta turvapaikka oman kotimaansa tai asuinmaansa tilanteen vuoksi. Vuonna 2015 turvallisuustilanne useissa maissa, kuten Irakissa ja Afganistanissa, kärjistyi niin, että turvapaikanhakijoiden määrä koko EU:n alueella kasvoi moninkertaiseksi aikaisempiin vuosiin verrattuna. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää turvapaikan myöntämisen edellytyksiä Suomessa ja Ruotsissa oikeusdogmatiikan ja oikeusvertailun keinoin. Erityisesti pyrin löytämään vastauksen siihen, onko turvapaikan myöntämisen edellytysten tulkinnassa ja soveltamisessa eroja, mikä on kansainvälisen oikeuden ja sopimusten merkitys ja mikä merkitys hakemusten määrällisellä kasvulla on ollut aiheen sääntelyssä.

Turvapaikka eli pakolaisasema on kansainvälisen suojelun muoto, jota valtiot antavat omilla alueillaan. Turvapaikka myönnetään henkilölle, joka ei voi turvautua oman koti- tai asuinmaansa suojeluun, koska pelkää joutuvansa vainotuksi rotunsa, uskontonsa, kansalaisuutensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi. Tässä tutkielmassa selvitetään turvapaikan myöntämiseen liittyviä kansalliseen lainsäädäntöön tai soveltamiskäytäntöihin liittyviä eroja Suomen ja Ruotsin välillä. Huomionarvoista vertailun kannalta on suuri ero turvapaikkaa hakevien määrissä maiden välillä. Turvapaikanhakuprosessi on hyvin samankaltainen hakijan kannalta Suomessa ja Ruotsissa. Myös lopputuloksen pitäisi olla samanlainen riippumatta siitä, kummasta maasta turvapaikkaa haetaan, sillä turv apaikkasäännökset perustuvat hyvin suurelta osin kansainvälisiin sopimuksiin. Aineistona on Suomen ja Ruotsin lainsäädännön lisäksi käytetty oikeuskirjallisuutta, tuomioistuinratkaisuja sekä Suomen Maahanmuuttoviraston ja Ruotsin Migrationsverketin tuottamaa aineistoa.

Koska turvapaikan myöntämisen edellytysten perusta on YK:n pakolaissopimuksessa ja muussa kansainvälisessä oikeudessa, jää maakohtaisille eroavaisuuksille tilaa vain näiden säännösten tulkinnassa ja s oveltamisessa. Suomi ja Ruotsi ovat sitoutuneet samoihin kansainvälisiin sopimuksiin ja liittyneet samo ihin kansainvälisiin toimijoihin, kuten EU ja Schengen-alue, joilla on merkitystä turvapaikan myöntämisen edellytysten ja hakemusten käsittelyn kannalta. Suurin osa havaitsemistani eroista liittyi kansallisen sääntelyn piiriin kuuluviin seikkoihin, kuten turvapaikan myöntämisen seurauksena myönnetyn määräaikaisen oleskeluluvan pituuteen. Turvapaikkahakemusten määrän huomattava lisääntyminen vuonna 2015 on vaikuttanut sekä Suomen että Ruotsin turvapaikkapolitiikkaan ja lainsäädäntöön.