Asemavaltuutetun kelpoisuuden laajuus Suomen ja Ruotsin oikeuskäytännössä

Abstract

Tutkin, kuinka laajaksi asemavaltuutetun kelpoisuus on tulkittu Suomen ja Ruotsin korkeimmissa oikeuksissa eli mitä valtuutettu voi tehdä päämiehensä puolesta niin, että päämies on sidottu oikeustoimeen. Lähtökohtana on yhteispohjoismaisesti valmistellun Oikeustoimilain (Ruotsiksi Avtalslagen) 2.luvun 10§ 2. mom., joka määrittelee kelpoisuuden muodostumiseksi edellytettävän asemaa, joka lain tai yleisen tavan mukaan antaa oikeuden toimia päämiestä sitovasti. Koska lainsäädäntö ei tätä tarkemmin valtuutetun kelpoisuutta määrittele, on tulkintaa haettava oikeustapauksista. Oikeustapaukset on valittu niin, että niistä olisi hyötyä yrityksen näkökulmasta. Oikeustapauksia on myös Englannista ja USA:sta. Kotimaisia, ruotsalaisia ja myös englanninkielisiä oikeudellisia kirjoja ja artikkeleita on hyödynnetty oikeustapausten analysoinnissa. Tutkimuksesta ilmenee, että yleispäteviä sääntöjä valtuutetun kelpoisuudesta ei voida antaa, koska kelpoisuus on kiinni kunkin tapauksen yksityiskohdista. Tutkimus kuitenkin tukee oikeuskirjallisuudessa esitettyä yleistä käsitystä siitä, että asemavaltuutetulla on kelpoisuus päämiestään sitoen varsinkin vähempimerkityksisiin, toistuviin oikeustoimiin. Suuremmissa asioissa tuomioistuimen tapauskohtaiselle harkinnalle jää suuri liikkumavara. Kolmannen osapuolen vilpittömän mielen suojelulla näyttäisi olevan tärkeä merkitys ratkaisuissa silloin, kun valtuutettu on ylittänyt päämieheltään saamansa toimiohjeet. Englannissa ja USA:ssa kolmannen käsitys olosuhteista on ratkaisevassa asemassa kelpoisuuden luojana.