Kuntien rahoituksen ja velvoitteiden yhteensovittaminen perusopetuksen järjestämisessä

Abstract

Yhteiskunnan kehityksen myötä kuntien lakisääteiset tehtävät ovat lisääntyneet. Valtio voi lailla määrätä kunnille tehtäviä, jotka niiden on hoidettava. Näiden tehtävien hoitamiseen kunnat saavat valtionosuuksia. Kunnille on itsehallintonsa nojalla annettu verotusoikeus. Lähtökohtaisesti verotulot on tarkoitettu katta-maan kunnan itsehallintotehtävät. Kuitenkin kuntien peruspalvelut rahoitetaan pääosin kuntien omilla verotuloilla.

Maksuton perusopetus on perustuslaissa säädetty subjektiivinen oikeus, jonka järjestäminen on perusopetuslailla säädetty kunnan velvollisuudeksi. Laissa säädettyjen vaatimusten suhteen kunnalla ei ole harkintavaltaa, vaan lain vaatimukset on täytettävä. Kunnalle on annettu harkintavaltaa sen suhteen, miten se perusopetuksen alueellaan järjestää. Kunta voi harkintavaltansa nojalla määrätä oppivelvollisen lähikoulun, päättää kouluverkostaan sekä siitä, milloin oppivelvolliselle myönnetään avustajapalvelu tai milloin oppivelvollinen siirretään erityisopetukseen.

Tutkimuksen kohteena on kunnan harkintavalta perusopetuksen järjestämisessä. Tämän selvittämiseksi tutkitaan kunnan tulojen muotoutumista sekä kunnan harkintavaltaa tulojen suhteen sekä toisaalta myös niitä menoja, joita kunnalle aiheutuu perusopetuksen järjestämisestä.

Kyseessä on oikeusdogmaattinen tutkimus. Oikeusdogmatiikka eli lainoppi voidaan määritellä oikeustieteelliseksi tutkimukseksi, joka tutkii oikeusnormeja eristettyinä, tietyllä alueella ja tiettynä aikana voimassa olevina normeina. Lainopillisen tutkimuksen perustehtävät ovat oikeussäännösten sisällön selventäminen eli juridinen tulkinta ja oikeussäännösten systematisointi. Käsillä oleva tutkimus pyrkii tulkitsemaan perusopetukseen liittyvää harkintavaltaa. Näkökulmina ovat yhtäältä kunnan lakisääteinen velvollisuus subjektiivisen oikeuden järjestämiseen ja toisaalta kunnan taloudellisten resurssien riittämättömyyden vaikutus harkintavallan laajuuteen.

Lähikoulun määräämisessä ja kouluverkosta päättämisen suhteen kunnan harkintavalta on erityisen suuri. Kunta voi vapaasti myös päättää, korvaako se toissijaiseen kouluun hakeutuvien koulumatkakustannuk-sia. Kouluverkon laajuuteen vaikuttaa erityisesti oppivelvollisten määrä sekä kunnan koko. Perusopetuk-sen todennäköisyyttä joutua supistamistoimien kohteeksi lisää se, että perusopetuksessa on korkeat henki-löstö- ja muut käyttömenot. Erityisopetuksen järjestämisen suhteen kunnan harkintavallan ala on suppe-ampi kuin edellä mainituissa, koska kunnan tulee ottaa huomioon oppivelvollisen oikeus saada opetusta. Kunnalle on annettu harkintavaltaa arvioida, milloin oppivelvollinen on oikeutettu avustajapalveluihin tai milloin oppivelvollinen siirretään erityisopetukseen. Arvio tulee tehdä objektiivisesti ja tarve tulee tosi-asiallisesti selvittää. Määrärahojen puute ei saa olla syynä siihen, että avustajaa ei myönnetä tai että eri-tyisopetusta ei ole saatavilla.