Valmiuslain ja perustuslain vuoropuhelu oikeuden resilienssin näkökulmasta

Abstract

Kansallinen turvallisuus kohtaa nykyisin yhä monimuotoisempia ja laaja-alaisempia uhkia, joista keskeisimpiä ovat Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän heikentyminen sekä hybridivaikuttamisen lisääntyminen. Näihin uhkiin varaudutaan sekä normaaliolojen että poikkeusolojen lainsäädännön keinoin. Poikkeusoloista ja tällöin käytettävissä olevista toimivaltuuksista säädetään valmiuslaissa (152/2011), kun taas häiriötilanteiiin vastaaminen perustuu normaaliolojen lainsäädäntöön, johon sisältyvät useat sektorikohtaiset säädökset. Esimerkkinä tutkielmassa tarkastellaan valmiuslain ohella muun muassa lakia väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi (482/2024), joka ilmentää normaaliolojen lainsäädännön merkitystä turvallisuusuhkiin vastattaessa.

Kansallisen turvallisuuden rinnalle keskeiseksi oikeudelliseksi jännitteeksi nousevat yksilön perusoikeudet. Näiden välistä suhdetta voidaan jäsentää oikeuden resilienssin käsitteen avulla, joka on vakiintunut oikeudelliseen keskusteluun erityisesti covid-19-pandemian myötä. Pandemia korosti oikeusjärjestyksen kykyä reagoida poikkeuksellisiin kriisitilanteisiin sekä tarvetta yhdistää normatiivinen jatkuvuus ja joustava sopeutumiskyky. Oikeuden resilienssi kuvaa oikeusjärjestelmän kaksitahoista tehtävää, eli yhtäältä yksilöiden suojaamista turvallisuusuhilta ja toisaalta perusoikeuksien turvaamista myös kriisiolosuhteissa. Näiden tavoitteiden yhteensovittaminen edellyttää tapauskohtaista oikeudellista punnintaa.

Oikeuden resilienssin rinnalla tarkastellaan yhteiskunnallista resilienssiä, jolla viitataan rakenteisiin ja prosesseihin, joiden avulla yhteiskunta kykenee ennakoimaan, kohtaamaan ja toipumaan kriiseistä. Tutkielmassa analysoidaan oikeudellisen ja yhteiskunnallisen resilienssin välistä suhdetta sekä erityisesti sitä, ilmeneekö turvallisuusintressien korostumisessa perusoikeuksien tosiasiallista syrjäytymistä.

Perusoikeuksiin puuttuminen ei voi perustua mielivaltaisesti turvallisuusintresseihin, vaan sitä rajaavat perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset. Näihin kuuluvat muun muassa välttämättömyyden, oikeasuhtaisuuden, täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimukset sekä velvollisuus noudattaa Suomea sitovia kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita. Keskeisenä valvonta- ja ohjausmekanismina toimii perustuslakivaliokunta, joka arvioi lainsäädäntöehdotusten valtiosääntöoikeudellista hyväksyttävyyttä ja ohjaa tarvittaessa niiden muokkaamista perustuslain säännöksiä vastaavaksi.