Ulkomaisen kiinteän toimipaikan ja tytäryhtiön tuloverotus

Abstract

Yritykset voivat kansainvälistyä tavallisesti perustamalla ulkomaille tytäryhtiön tai toimimalla ulkomaille muodostuvan kiinteän toimipaikan kautta. Kansainvälistymispäätökseen vaikuttavat monet eri liiketoiminnalliset tekijät, mutta niiden ohella myös verotukselliset kysymykset muodostavat huomioonotettavan näkökulman. Nämä kysymykset liittyvät niin kiinteän toimipaikan ja tytäryhtiön toiminnan aloittamis- ja päättymisvaiheeseen kuin niiden varsinaiseen toimintaan. Tutkielmassa käsitellään kuhunkin osaalueeseen liittyviä huomionarvoisia verotuksellisia kysymyksiä. Kiinteään toimipaikkaan liittyvät verotukselliset vaikeudet sisältyvät erityisesti kiinteän toimipaikan käsitteen epämääräisyyteen ja sen tulon määrittelyn haasteisiin. Viimeaikoina huolenaiheeksi on noussut myös maastapoistumisverotuksen harmonisoimattomuus.

Tytäryhtiön toiminnassa haasteita aiheuttavat muun muassa siirtohinnoittelukysymykset, alikapitalisointisäännökset ja niin sanottujen lopullisten tappioiden käsittely. Molempien toimintamuotojen verotuksellisten kysymysten tulkintaohjeita sisältyy OECD:n julkaisuihin malliverosopimuksen kommentaarista sekä siirtohinnoitteluohjeista.

Silti kysymykset ovat haastavia jopa EU-valtioiden välillä, eikä valtioiden ole helppo saavuttaa yksimielistä tulkintaa. Yritysten kannalta nämä ongelmat aiheuttavat hallinnollisen taakan lisäksi muun muassa uhkakuvan kaksinkertaisesta verotuksesta ja vaaran veronoikaisuista. Ulkomaisessa yritystoiminnassa on olennaista lisäksi rajat ylittävä tuloksentasaus. Suomen konserniverojärjestelmä ei kuitenkaan mahdollista ulkomaisen tytäryhtiön tappioiden huomioonottoa. Sen sijaan ulkomaisen kiinteän toimipaikan tappiot voidaan yleensä huomioida Suomen verotuksessa. Tämä ei edistä verotuksen neutraalisuustavoitetta näiden toimintamuotojen välillä. Kansainvälisestikin on pohdittu vaihtoehtoja konserniverojärjestelmän uudistamiselle. Jos EU:n sisäinen ehdotus yhteisestä yhdistetystä veropohjasta toteutuisi, aiheuttaisi se merkittäviä verosäästöjä jäsenvaltioissa toimiville yrityksille. Se myös kaventaisi toiminnan eroja tytäryhtiön ja kiinteän toimipaikan välillä.