A Narrative of Decadent Subjectivity: Transcending Modes of Reality in Arthur Machen’s The Hill of Dreams

Abstract

Walesilainen Arthur Machen (1863–1947) tunnetaan ensisijaisesti fantasia- ja kauhukirjailijana, mistä syystä hänen merkitystään varhaisena modernistina ei ole riittävästi painotettu. Kirjalliseen dekadenssiin Machen yhdistettiin 1890-luvulla paljolti ulkokirjallisista syistä, mutta erityisesti hänen varhaisteoksensa The Hill of Dreams, johon tutkimukseni keskittyy, on myös sisällöltään dekadenssiin rinnastettavissa. Se julkaistiin vasta vuonna 1907, kymmenen vuotta sen jälkeen kun Machen oli ensimmäisen kerran tarjonnut sitä julkaistavaksi.

Tutkimuksen lähtökohtana olen käyttänyt useita dekadenssin teorioita (mm. Blackman, Calinesce) sekä myös teorioita fantasiasta transgressiona (Jackson, Pykett). Tarkastelen teosta dekadentin subjektiivisuuden näkökulmasta. Tavoitteenani on osoittaa, että dekadenssia, kuten kauhua tai fantasiaa, ei voida rajata tyylilajiin, vaan se on laajemmin kyseenalaistavaa. Machenin teoksessa dekadentti subjektiivisuus ilmenee modernis-tisena itsetarkasteluna, joka on olemukseltaan transgressiivista (rajoja rikkovaa) sekä ambivalenttia. Kaihtaessaan tarkkoja määritteitä se osoittautuu paitsi dekonstruoivaksi niin myös rekonstruoivaksi strategiaksi. Modernismi nähdään tutkimuksessa laajempana ilmiönä kuin vain perinteisten kirjallisten ilmaisumuotojen tyylillisenä uudistamisena. Liitän dekadenssin varhaiseen modernismiin, minkä syynä näen identiteettikriisin aiheuttaman itsetarkastelun ja uudelleenmäärittelyn tarpeen, joka korostui 1800-luvun lopun fin de siècle -ilmapiirissä. Kuten termi dekadenssi, myös fin de siècle viittaa jonkin loppumiseen, vaikka kummatkin ovat myös uuden alkua.

Machen kritisoi keskiluokkaiseksi mieltämäänsä moralisointia, joka ei arvosta taiteilijoita, mutta joka on toisaalta sokea omille ristiriidoilleen, julmuudelleen tai tekopyhyydelleen. Yhteiskuntakriittisyys on yksi kerronnan realistisista strategioista, ja keskiluokkaisesta yhteiskunnasta muodostuu aktiivinen vastavoima päähenkilön taiteellisille ja okkulttisille pyrkimyksille, mutta moralisoinnin sijaan ’tuhoon tuomitun’ taiteilijan myytti toimii dekadentin päähenkilön massoista erottautumisen strategiana.