Neuromoninaisuuden edistäminen organisaatioissa

Abstract

Työssä suoriutuminen rakentuu yksilöllisten ominaisuuksien lisäksi työympäristön, organisatoristen käytäntöjen ja sosiaalisten rakenteiden vuorovaikutuksessa. Neuromoninaisuudella viitataan neurologisten ja neurokognitiivisten ominaisuuksien luonnolliseen vaihteluun. Se on noussut osaksi työelämän monimuotoisuus- ja inkluusiokeskustelua. Vaikka neuromoninaisuuden merkitys on työelämässä tunnistettu, perustuvat organisaatioiden käytännöt usein edelleen neurotyypillisiin oletuksiin. Aihetta on tutkittu viime vuosina enemmän, mutta työnantajien näkökulmaa ja neurokirjon henkilöiden työllistymisen jälkeistä tukemista on käsitelty vielä rajallisesti.

Tutkielman tarkoituksena on tarkastella työnantajien edustajien näkökulmasta sitä, miten neuromoninaisuutta tunnistetaan, ymmärretään ja tuetaan organisaatioissa. Tutkimuksessa tarkastellaan konkreettisia tukikäytäntöjä sekä niitä organisatorisia toimintatapoja ja rakenteita, jotka vaikuttavat neurokirjon henkilöiden mahdollisuuksiin toimia ja suoriutua työelämässä.

Teoreettisena lähtökohtana toimii organisaation tuen teoria, jonka avulla tarkastellaan työnantajien edustajien näkökulmasta, miten organisaatioiden käytännöt, johtaminen ja työympäristö voi tukea neurokirjon työntekijöitä. Lisäksi tarkastelua täydennetään vahvuuslähtöisellä näkökulmalla. Tutkimus toteutettiin laadullisena ja aineisto kerättiin haastattelemalla kahdeksaa (n=8) työnantajan edustajaa.

Tutkimuksessa nousi esiin, että neuromoninaisuus jää organisaatioissa edelleen helposti piiloon. Näkymättömyys voi johtua siitä, ettei työntekijä välttämättä tuo diagnoosia tai tuen tarpeita esille, eikä tuen tarpeet aina näy ulospäin. Lisäksi neuromoninaisuutta saatetaan sanoittaa organisaatioissa epäsuorasti esimerkiksi aistiherkkyyksien, vuorovaikutustilanteiden, kuormittumisen tai oppimistapojen kautta. Samalla aiheen näkyvyyden ja avoimuuden kuvattiin lisääntyneen diagnoosien yleistymisen, julkisen keskustelun sekä ilmapiirin muutoksen myötä.

Keskeisenä havaintona on, että neuromoninaisuuden tukeminen edellyttää diagnoosilähtöistä tarkastelua laajempaa ymmärrystä. Tällä tarkoitetaan työntekijöiden yksilöllisten tarpeiden, vahvuuksien sekä kuormitustekijöiden tunnistamista. Käytännössä tuki rakentuu joustavista työjärjestelyistä, työn selkiyttämisestä, yksilöllisestä johtamisesta ja turvallisesta ilmapiiristä. Tutkimus täydentää neuromoninaisuutta koskevaa työelämätutkimusta tarkastelemalla aihetta työnantajien edustajien näkökulmasta. Tulosten perusteella neuroinklusiivisuus edellyttää organisaatioilta kykyä tunnistaa ja luoda tilaa erilaisille tavoille tehdä työtä.