Lasten oikeuksien toteutumisen valvonta huostaanotossa ja sijaishuollossa

Abstract

Lastensuojelun asiakasmäärä on kasvanut Suomessa vauhdilla. Tähän vaikuttaa yhteiskunnan tilanne: ihmisiltä, niin lapsilta kuin aikuisiltakin, vaaditaan joka suhteessa enemmän. Erilaiset elämän kriisitilanteet, kuten työttömyys, aiheuttavat paineita, jotka pahimmillaan purkautuvat esimerkiksi päihteiden väärinkäyttönä tai mielenterveyden ongelmina. Tällöin voidaan perheen sisällä joutua niin vakavaan tilanteeseen, että lasten terveyden ja kehityksen vaarantuessa vakavasti, joudutaan turvautumaan lasten huostaanottoon ja sijaishuollon järjestämiseen. Lapsen huostaanotto on aina äärimmäisen vaikea ja syvästi kaikkia sen osapuolia koskettava tilanne, jolla on aina kauaskantoisia seurauksia. Tällöin siihen osallisena olevien henkilöiden oikeusturvasta tulee huolehtia. Tärkeimmässä osassa on tietysti lapsi itse. Lapsi, joka ei useimmiten ymmärrä koko tilannetta ja omia oikeuksiaan. Tässä tutkielmassa on tarkoitus valottaa sitä, millaisia oikeuksia lapsella on huostaanoton ja sijaishuollon yhteydessä. Koska huostaanoton tulisi perustaltaan olla vain väliaikainen toimenpide, eräs tutkielman keskeinen kysymys on, miten turvataan niin kansainvälisten sopimusten kuin Suomen kansallisenkin lainsäädännön sisältämä tavoite perheen jälleenyhdistämisestä? Miksi lapsen oikeuksia voi olla tarpeen rajoittaa sijaishuollon aikana ja miten rajoitusten yhteydessä täytyy menetellä. Keskeistä on selvittää, mitkä viranomaiset ovat vastuussa lapsen oikeuksien toteutumisen valvonnasta.

Lapsen oikeuksia on kuitenkin mahdotonta tarkastella täysin irrallaan perheen ja vanhempien oikeuksista. Lasten oikeuksia onkin tarkasteltu suhteessa perheen autonomiaan ja vanhempien oikeuksiin muun muassa tilanteessa, jossa lapsen edun ja vanhempien oikeuksien katsotaan olevan vastakkain. Lapsen etu on käsite, joka mainitaan monissa laeissa ja siihen voidaan vedota hyvin useissa tilanteissa. Se voi aiheuttaa hyvin ristiriitaisia tunteita. Lapsen edun nimissä voidaan tehdä niin hyvää kuin pahaakin. Selvää on vain, että vain harvoissa tapauksissa lapsen edun selvittäminen on helppoa. Useimmiten se vaatii pitkällistäkin pohdintaa ja asioiden kokonaisvaltaista tarkastelua.

Lapsen oikeuksien toteutumisen valvontaa tarkasteltaessa keskeisessä asemassa ovat asiaa sääntelevät kansainväliset ihmisoikeussopimukset sekä Suomen kansallinen lainsäädäntö. Lisäksi tarkastellaan asiaan liittyviä lakien esitöitä sekä oikeudellista kirjallisuutta ja artikkeleita. Tutkielmaan otetaan mukaan myös asiaa selventäviä oikeustapauksia sekä oikeusasiamiehen ratkaisuja.

Lapsen oikeusturvan kannalta hänen oikeuksiensa rajoittamisen yhteydessä tärkeää on, että rajoitukset ovat niitä sääntelevien lainkohtien mukaisia, ja että niistä tehdään kirjallinen päätös, johon voidaan myöhemmin palata. Valvonnan kannalta ongelmallista on se, että valvontaa koskeva sääntely on hajanaista eikä eri valvontaviranomaisten välinen yhteistyö toimi ongelmitta. Koko lastensuojelutyön eräänä hyvin ratkaisevana epäkohtana voidaan nähdä se, ettei ennaltaehkäiseviin toimiin, kuten avohuoltoon ohjata riittävästi voimavaroja. Lisäksi perheen jälleenyhdistämisen periaate toteutuu käytännössä huonosti. Osaltaan ongelmat johtuvat varmasti siitä, ettei juridista osaamista sosiaalihuollon alalla ole pidetty tarpeeksi tärkeänä.