Kansainvälinen ympäristösopimus ympäristöhallinnossa: Esimerkkitapauksena otsonikerroksen suojelusopimukset

Abstract

Kansainväliset ympäristösopimukset edustavat uudentyyppistä normatiivista ohjausta, jotka liikkuvat kahden eri oikeusmaailman välillä: -kansallisen ja kansainvälisen välillä. Olen pyrkinyt selvittämään kuinka kansainvälinen ympäristösopimus saadaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja mikä on niiden asema siinä. Kansainväliseksi ympäristösopimukseksi olen valinnut otsonikehänsuojelusopimukset, koska niitä voidaan pitää ympäristösopimuksesta parhaiten toteutuneina. Perustutkimusongelmia on kolme, miten kansainvälinen ympäristösopimus siirretään kansalliseen lainsäädäntöön ja mitä siitä voidaan päätellä kansainvälisen ja kansallisen lainsäädännön keskinäisestä suhteesta, mikä on viranomaisten ja erityisten ympäristöviranomaisten asema näiden sopimusten tulkinnassa, sekä kuinka sopimuksien sisällöllisiä vaatimuksia tulkitaan käytännön viranomaistyössä, jolloin pääpaino on ollut lähinnä ympäristölupaan liittyvässä harkinnassa.

Tutkimuksen perusmetodi on oikeusdogmatiikka. Näkökulmaa suhteessa oikeuden asemaan, voidaan tulkita oikeuspositivistiseksi. Oikeusdogmatiikka on tosin täydennetty kansainvälisten sopimusten implementointia käsittelevässä jaksossa myös vertailevalla näkökulmalla.

Ensimmäisen tutkimuskohteen vastauksena on saatu selville Suomen tapa suhtautua kansainvälisiin sopimuksiin juridisesti. Suomi on selvästi tulkittavissa kaikkien otsonikerroksen suojelemiseen liittyvien sopimusten implementoinnin perusteella dualistiseksi maaksi. Dualismi taas tarkoittaa sitä, että Suomi tulkitsee ympäristösopimusten aseman rinnakkaiseksi kansallisen lainsäädännön kanssa, jolloin näiden sopimusten voimaantulo kansallisesti vaatii selvät kansalliset toimenpiteet.

Toisen tutkimuskohteen kohdalla voidaan viranomaisten toiminnan tärkeimpänä ohjaajana pitää lakia, jota tarvittaessa tulkitaan muiden lähteiden ja erilaisten oikeudellisten periaatteiden avulla. Ympäristöviranomaisen mahdollisuus soveltaa kansainvälisiä sopimuksia, riippuu täten siitä mitkä tehtävät on säädet-ty viranomaisen toimivaltaan. Käytännössä ympäristöviranomaisten tehtävissä, eniten kansainvälisten sopimusten soveltamista liittyy lupaviranomaisen ja valvontaviranomaisen toimintaan.

Kolmannessa kohteessa eli ympäristöhallinnossa, otsonikehän suojelusopimuksilla on suurin merkitys ympäristöluvan myöntämisessä, ja mahdollisten lupaehtojen asettamisessa. Jonkin verran sopimukset vaikuttavat myös muuhun lupavalvontaan, yleensä kemianteollisuuteen tai jätteiden käsittelyyn liittyvissä tapauksissa.