Sidosryhmälausuntojen legitimaatiostrategiat kestävyysraportointidirektiivin kansallisessa voimaansaattamisessa

Yritykset panostavat vastuullisuusviestintäänsä paljon, ja sitä myös vaaditaan. Kestävyysraportointi on yksi yritysten merkittävimmistä tavoista viestiä vastuullisuudestaan eri sidos-ryhmille, jotka odottavat luotettavaa ja läpinäkyvää viestintää vastuullisuustoimista. Kestävyysraportointidirektiivi myötä suurien ja pk-yritysten tulee raportoida toimintansa ja koko tuotantoketjunsa vaikutuksia ihmisiin ja luontoon, tavoitteena edistää kestävämpää taloutta, lisätä yritysten vastuuvelvollisuutta ja varmistaa laadukas tiedonsaanti sijoittajille. Direktiivi on yksi merkittävistä osista komission 2019–2024 vihreän kehityksen ohjelmaa. Osana direktiivin kansallista voimaansaattamista lainsäätäjät kuulivat erisidosryhmien edustajia lausuntopyynnön muodossa. Sidosryhmien kuuleminen osa suomalaista lainsäädäntö-menettelyä. Kuulemisen tarkoitus on palvella kansalaisten oikeuksia osallistua päätöksentekoon sekä samalla auttaa lain valmistelijoita saamaan kattava käsitys lakialoitteen aiheesta. Tämän työn tavoitteena on tarkastella, miten sidosryhmät hyödyntävät legitimaatiostrategioita omissa lausunnoissaan hallituksen esityksen luonnokseen kestävyysraportointidirektiivin kansallisessa voimaansaattamisessa. Aineistona on yhteensä 38 sidosryhmälausuntoa, jotka on julkaistu 3.5.-8.5.2023. Aineiston analyysissä sovelletaan Vaaran ja muiden (2006) sekä Van Leeuwen (2007) legitimaatiostrategioita. Vaaran ja muiden viitekehyksessä on viisi eri legitimaatiostratgiaa, jotka ovat suomennettuna auktorisointi (authorization), moraalinen arviointi (moral evaluation), rationalisointi (rationalization) ja narrativisuus (mythopoesis). Analyysissä tunnistetaan viisi legitimaatiostrategiaa, joita sidosryhmät hyödyntävät monipuolisesti lausunnoissaan. Erityisesti esiintyy rationalisointia, kun lausunnoissa korostuu käytännöllisyys ja taloudelliset huolet. Rationalisoinnin strategian yhteydessä esiintyy usein myös moraalista arviointia, jossa vedottaan yhteisiin arvoihin kuten oikeudenmukaisuuteen ja vastuullisuuteen. Normalisaatiota käytettään osoittamalla tiettyjen käytäntöjen olevan jo vakiintuneita. Narratiivisuutta ei aineistossa esiinny legitimaatiostrategiana. Lausuntojen yksityiskohtaisuus ja pituus vaihtelevat, mikä korostaa syvällisen substanssiosaamisen merkitystä lainvalmistelussa. Legitimaatiostrategioiden tarkastelu auttaa ymmärtämään, miten organisaatiot pyrkivät rakentamaan ja säilyttämään luottamusta yhteiskunnassa. Tämä prosessi korostaa sidosryhmien pyrkimystä oikeuttaa toimintansa ja vakiinnuttaa asemansa merkittävinä sidosryhminä. Tutkimuksen tulokset tarjoavat arvokasta tietoa siitä, miten sidosryhmät oikeuttavat toimintaansa ja osallistumistaan lainsäädäntäprosessiin.