Johdon ominaispiirteiden vaikutus konkurssin ennakointiin

Abstract

Yrityksen ajautuminen konkurssiin on kaikkien osapuolten, niin yrityksen omistajien, yhteiskunnan kuin sidosryhmien kannalta huono tilanne, ja konkurssi yleensä merkitsee taloudellisia menetyksiä kaikille osapuolille. Tästä lähtökohdasta voidaan ymmärtää, että konkurssiriskiä on haluttu ennakoida eri keinoin. Taloudellisiin tunnuslukuihin perustuvat konkurssin ennakointimallit ennakoivat konkurssin riittävän luotettavasti, mutta vasta lähellä konkurssia. Jotta konkurssiriski voitaisiin havaita riittävän ajoissa, tulisi ymmärtää paremmin konkurssin syitä. Konkurssin syitä on tutkittu esimerkiksi yrityksen ja johdon ominaispiirteiden sekä johtamiskulttuurin kautta. Johdon ominaispiirteiden ja konkurssiin ajautumisen välistä yhteyttä selvittäneissä tutkimuksissa on havaittu, että ominaispiirteissä on merkittäviä eroja jo vuosia ennen konkurssia.

Tutkielmassa oli tarkoituksena tutkia, vaikuttavatko aiemmissa tutkimuksissa esiin nostetut johdon ominaispiirteet taloudellisiin tunnuslukuihin perustuvan konkurssin ennakointimallin ennakointikykyyn. Tarkoituksena oli selvittää muuttuuko ennakointikyky, jos siihen lisätään johdon kokemusta, omistajuutta ja riippumattomuutta sekä hallituksen kokoa kuvaavat muuttujat, ja näin ollen voisiko konkurssin ennakoida luotettavasti jo pidemmältä ajanjaksolta ennen konkurssia. Tutkimusaineisto saatiin Voitto+ ja Orbis -tietokannoista ja konkurssin ennakointimallit luotiin logistisella regressioanalyysimenetelmällä. Taloudellisia tunnuslukuja käyttävänä vertailumallina tutkielmassa käytettiin Laitisen (1990: 222) mallia. Mallien ennakointikykyjen eron tilastollista merkitsevyyttä testattiin McNemarin testillä.

Tutkielmassa havaittiin, että johdon ominaispiirteiden lisääminen konkurssin ennakointimalliin ei parantanut mallin ennakointikykyä, eikä johdon ominaispiirteiden ja konkurssin välillä ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Luodut mallit eivät kaikilta osin myöskään osoittautuneet toimiviksi. Havaintoaineiston yritysten oikein luokittelussa konkurssiyrityksiksi ja toimiviksi yrityksiksi luodut mallit onnistuivat huonommin, kuin Laitisen (1990) malli. Ero mallien ennakointikyvyssä ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että tutkittujen ominaispiirteiden lisääminen konkurssin ennakointimalliin ei vaikuttanut sen ennakointikykyyn. Tuloksen yleistettävyyttä rajoitti kuitenkin otoksen pieni koko sekä vähäiset erot konkurssiyritysten ja toimivien yritysten ominaispiirteissä.