Kielelliset oikeudet: Koulutusjärjestelmää, kielen käyttöoikeuksia ja viranomaisten kielellistä palvelua koskeva lainsäädäntö kansalliskielten aseman turvaajana

Abstract

Perustuslain 17.1 § turvaa suomen ja ruotsin aseman maan kansalliskielinä. Säännös ilmaisee Suomen virallisen kaksikielisyyden periaatteen, johon sisältyy ajatus kahdesta yhdenvertaisesta kansalliskielestä. Läheisessä yhteydessä kansalliskielten asemaan on perustuslain 17.2 §, jonka mukaan lailla on turvattava jokaisen oikeus käyttää kieltään viranomaisessa sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä. Lisäksi julkiselle vallalle asetetaan velvoite huolehtia maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka perustuslain 17.2 §:ssä lainsäätäjään kohdistetun toimeksiannon toteutuminen turvataan lainsäädännön keinoin. Toimeksiannon toteuttaminen edellyttää riittävää kielivarantoa, eli että viranomaisilla on riittävän kielitaitoista henkilöstöä. Tutkimuksen tarkastelun kohteena on näin ollen lainsäädäntö, jonka pyrkimyksenä on kielellisten oikeuksien toteutumisen kannalta riittävän kielivarannon turvaaminen.

Kielellisiin oikeuksiin kohdistuvaa perustuslaillista toimeksiantoa toteuttavat käytännössä ennen muuta kielilaki ja laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä säädettävästä kielitaidosta. Kielilaki pyrkii turvaamaan perustuslain 17.2 §:n toteutumista viranomaisten toiminnassa. Kielitaitolaissa säädetään julkisyhteisön palveluksessa olevalta henkilöltä vaadittavasta kielitaidosta ja tämän kielitaidon osoittamisesta.

Vaadittavan kielitaidon osoittamisen tulee tapahtua ennen palvelussuhteen aloittamista, mikä edellyttää vaaditun kielitaidon hankkimista ennen palvelussuhteeseen hakeutumista. Molempien kotimaisten kielten taito on pääsääntöisesti osoitettava korkeakoulututkinnon yhteydessä, mutta pohja kaksikielisyydelle luodaan jo ennen tätä. Tarkastelu kohdistetaan Suomen koulutusjärjestelmää koskevaan lainsäädäntöön ja toisen kotimaisen kielen opintoja koskeviin säännöksiin.

Case-esimerkki ylioppilastutkinnon rakennekokeilusta ilmentää kansalliskielten aseman vaikutusta muuhun lainsäädäntöön. Kokeilussa oli kyse tutkinnon valinnaisemmasta rakenteesta, jossa äidinkieli olisi ainoa pakollinen suoritettava aine. Kokeilun pitkittymisen taustalla vaikutti pelko toisen kotimaisen kielen aseman heikentymisestä siitä huolimatta, että toinen kotimainen kieli säilyi tutkinnon rakenneuudistuksen jälkeenkin pakollisena oppiaineena ja siitä suoritettavien pakollisten kurssien määrä säilyi ennallaan.