Työuupumus. Omaelämäkerrallisten kirjoitusten analyysi työuupumuksen kokemuksista

Abstract

Työuupumus on ulkopuolisten vaatimusten ja yksilön resurssien epäsuhdasta kehittyvän pitkäaikaisen työstressin aiheuttama yksilön kokema tila, jonka ilmentymiä ovat uupumusasteinen kokonaisvaltainen väsymys, kyynistyneisyys ja ammatillisen itsetunnon heikkeneminen. Työuupumuksen aiheuttajia ja seurauksia on tutkittu paljon ja vaiheita on pyritty tutkimaan yhä enemmän pitkittäistutkimuksilla, mutta yksilölliset kokemukset ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Tutkimuksen pääongelmana oli, miten työuupumus koettiin kokonaisuutena ja tavoitteena oli työuupumuksen yksilöllisten kokemusten ja selviytymisen kuvaaminen.

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Menetelmänä oli kirjallinen elämäkerta-analyysi ja aineistoa tavoiteltiin työuupumusta kokevilta tai kokeneilta henkilöiltä rajattuina omaelämäkertoina julkaisemalla kirjoituspyyntö eräissä levikiltään valtakunnallisissa lehdissä. Aineisto analysoitiin suunnitelman mukaisesti aineistolähtöisesti teemoittelemalla ja Gergenin elämänviivojen avulla.

Tulokset eli yksilölliset kokemukset vahvistivat aiempia teorioita ja havaintoja työuupumuksesta osa-alueittain, mutta toivat samalla yksilölähtöisempää näkökulmaa. Työuupumus syntyi resurssien ja vaatimusten ristiriidasta ja kehittyi ajan myötä. Oireina ilmeni muutoksia henkisessä ja fyysisessä terveydessä, käyttäytymisessä ja asenteissa. Selviytymiskeinot jakautuivat ongelman välttely- ja hallintastrategioihin, joiden kaikkien koettiin toimivan, kunhan lopullisena tavoitteena oli ongelman hallinta. Hobfollin yleisen stressiteoreettisen voimavarojen säilyttämisteorian avulla työuupumusta käsiteltäessä kokonaisena kokemuksena saavutettiin uutta tietoa muun muassa selviytymisen merkityksestä. Samalla kehitettiin kokonaisvaltaisempaa mallia perinteisten mallien ohelle, jotka käsittelevät työuupumusta selviytymisen sijaan työuupumuskokemuksen päätetilana.