Lapsen ääni, sijaishuolto ja hallinto : katsaus asiakaskokemuksiin lastensuojelussa 2000-luvun Suomessa
Pysyvä osoite
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Vuonna 2016 Suomen valtio esitti valtiollisen anteeksipyynnön ensi kertaa maamme historiassa. Se oli osoitettu sijaishuollossa kaltoin kohdelluille vuosina 1937–83. Valtiolliseen anteeksipyyntöön johti sijaishuollon menneisyyttä kartoittanut selvitys. Tapaus osoittaa, että omakohtaisuus on poliittista ja voi rikkoa hiljaisuuden. Tämä motivoi selvittämään kirjallisuuskatsauksella sitä, miten sijoitettujen lasten omia kokemuksia on tutkittu suomalaisissa väitöskirjoissa 2000-luvulla, sekä miten tutkimukset heijastavat asiakaslähtöisyyttä, osallisuutta ja tiedontuottajuutta. Laajemmin tutkielmassa tarkasteltiin myös sitä, nähdäänkö hallinto ihmiskeskeisenä vasta, kun kuullaan heikommassa asemassa olevaa lasta ja ymmärretään lapsen tuottama tieto järjestelmän muutosvoimaksi.
Lapsi on sijaishuollossa se, johon hallinnon päätökset ja toimet kohdistuvat suoraan. Kuitenkin tutkimus koetusta sijaishuollosta on ollut vähäistä ja lastensuojelutieto sirpaleista, osin puutteellistakin. Lapsen autenttinen ääni kuuluu harvoissa suomenkielisissä väitöskirjoissa 2000-luvulla. Koetun sijaishuollon sijaan painottuu aikuisen ja asiantuntijan ääni. Asiakaslähtöisyys edellyttää osallisuutta ja osallisuus kytkeytyy arvonluontiin, mutta tutkielmaan ei löytynyt kattavaa tietoa lastensuojeluasiakkaiden osallisuudesta ja roolista tiedontuottajina. Tutkimusaukko näyttäisi olevan se, että arvon yhteisluontia ei seurata ja valvota, vaikka sijoitetuilla lapsilla on muita suurempi riski syrjäytyä. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että lastensuojelussa asioivien ihmisten palvelukokemusten koordinoidumpi selvittäminen antaisi vastauksia siihen, mitä arjessa tapahtuu todella ja millaiset palvelut ovat tuloksellisia. Osallisuudella ja ihmisen äänen kuulemisella on vahvistava yhteys demokratiaperiaatteisiin, luottamukseen ja julkishallinnon legitimiteettiin.