Laadun ohjaus ja valvonta yksityisen tuottaessa julkisia sosiaali- ja terveyspalveluita

Abstract

Tässä tutkielmassa selvitetään julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden ohjauksen ja valvonnan keinoja ja niiden toimivuutta erityisesti palvelun laadun näkökulmasta tilanteessa, jossa julkinen palvelun järjestäjä hankkii palveluita yksityiseltä yritykseltä. Tutkielma on oikeustieteellinen tutkimus, joka sijoittuu hallinto-oikeuden alalle, erityisesti kunnallisoikeuteen ja sosiaalioikeuteen. Tutkielman aihetta lähestytään kahden kysymyksen avulla: 1) millä tavoin kunta voi, ja miten kunnan tulisi lain mukaan ohjata ja valvoa hankkimiensa sosiaali- ja terveyspalveluiden laatua sekä 2) ovatko nämä keinot riittäviä palveluiden laadun turvaamiseksi ja palveluita käyttävien oikeuksien toteutumiseksi? Tutkimuksen lähtökohtana on kerätä ohjaus- ja valvontakeinot yhteen ja osoittaa niiden merkitys palveluiden laadun kannalta, jonka turvaaminen on säädetty palveluita tuottavien velvollisuudeksi ja samalla myös palveluita käyttävien oikeudeksi. Tutkimusongelmaa lähestytään oikeusdogmatiikan keinoin tulkitsemalla voimassa olevan oikeuden sisältöä erityisesti eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisujen valossa, joiden lisäksi tutkielmassa hyödynnetään muita viranomaisten ja tuomioistuinten ratkaisuja.

Yksityiseltä hankittavien palveluiden laadun ohjaus- ja valvonta on tutkielmassa esitellyn perusteella jakautunut usealle eri toimijalle ilman, että kokonaisuutta kuvattaisiin juurikaan. Tämän lisäksi myös sosiaali- ja terveyspalveluiden laadun sisällöllistä määrittelyä ei ole juurikaan lainsäädännössä, vaan se on jätetty sosiaali- ja terveysministeriön asettamien laatusuositusten ja muun materiaalin sekä kuntien oman työn varaan, jolloin oikeudellisesti sitovia laatukriteereitä on hyvin vähän. Laadun määrittely todetaan keskeiseksi hankittavaa palvelua ohjaavaksi tekijäksi, joten puutteet sitovissa kriteereissä voivat aiheuttaa yhdenvertaisuuden heikkenemistä, kun kunnat soveltavat laadun määrittelyyn käytettävissä olevia materiaaleja itse. Jälkikäteisen valvonnan resurssien riittämättömyys valtion viranomaisissa edellyttäisi toimivia ohjauskeinoja, joilla mahdollistetaan laadukkaan palvelun tuottaminen jo lähtökohtaisesti. Tämä vaatisi selvää kuvaa käytettävissä olevista keinoista ja laajaa yhteistyötä, johon osallistettaisiin kuntien lisäksi muut viranomaiset, palveluntuottajat ja palveluita käyttävät.

Keskeinen ohjauskeino kunnilla on valmistelu, jota usein ei kuitenkaan lueta osaksi ohjausta. Varsinkin palveluita hankkiessa hankinnan valmistelu ja valmistelun ohjaus luovat pohjan sopimuskauden aikaiselle toiminnalle, joten kunnan tavoitteiden, arvojen ja kuntalaisten yhdenvertaisuuden toteutumisen varmistamiseksi kunnan tulisi ohjata esimerkiksi toimintaohjein hankinnoista vastaavia toimielimiä ja johtavia viranhaltijoita. Valmistelun lisäksi valvontakeinona oleva palvelunkäyttäjille kohdistuva tiedottaminen ei useinkaan nouse esiin valvontakokonaisuutta kuvattaessa. Varsinkin sosiaali- ja terveyspalveluissa tuotettavat palvelut tukevat usein palvelunkäyttäjien jokapäiväistä elämää ja hyvinvointia, joten heidän näkemyksensä on ensisijaisen tärkeää palvelun laatua määriteltäessä ja valvottaessa. Jos palvelunkäyttäjät tietävät riittävästi tarjottavasta palvelusta ja palvelujärjestelmästä, voivat he aktiivisesti osallistua toiminnan ja palvelun laadun valvontaan ja kehittämiseen.