Päivähoito-oikeuden rajat

Abstract

Tutkimuksen taustalla on suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtunut muutos, joka on tapahtunut päivähoi-to-oikeuden voimassaoloaikana. Ensimmäinen päivähoitoa koskeva laki säädettiin vuonna 1973 (päivä-hoitoL 19.1.1973/36). Päivähoito-oikeutta koskevaa lainsäädäntöä on vuosien kuluessa uudistettu ja laa-jennettu sosiaalipoliittisista syistä. Lopulta vuonna 1996 kaikille alle kouluikäisille lapsille turvattiin sub-jektiivinen oikeus päivähoitoon (laki lasten päivähoidosta 29.12.1994/1496). Merkittävä yhteiskunnalli-nen muutos on perusoikeusuudistus, joka laajensi perusoikeussuojaa taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyk-sellisiin oikeuksiin (PeL 11.6.1999/731). Tutkimuksessa päivähoito-oikeutta tarkastellaan yhtenä osana hyvinvointivaltion sosiaalipalveluja, jotka on suunnattu lapsiperheille.

Tutkimuksessa tarkastellaan kunnan järjestämän päivähoitopalvelun muuttumista vuosina 1973–2005. Tutkimuksen keskeinen ongelma on tarve rajoittaa subjektiivista päivähoito-oikeutta loukkaamatta kui-tenkaan yksilön perusoikeuksia. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan siihen kenelle tuon rajoittamisoi-keuden tulisi kuulua ja minkä edellytysten täytyttyä päivähoito-oikeuden rajoittaminen on mahdollista. Tutkimusongelma liittyy kunnalliseen itsemääräämisoikeuteen, sillä vanhemmilla on subjektiivinen oike-us saada lapselleen kunnan järjestämä päivähoitopaikka. Keskeinen käsite on laadukas päivähoitopalvelu. Tutkimuksessa nostetaan esiin kuntien taloudelliset vaikeudet suoriutua peruspalvelutehtävistä. Subjektii-vista päivähoitoa tarkastellaan suhteessa muihin kunnan peruspalveluihin.

Tutkimuksen taustateoriana on professori Kaarlo Tuorin esittämä teoria oikeuden monitasoisuudesta. Päi-vähoito-oikeutta tarkastellaan monitasoisena ilmiönä. Tutkimus on luonteeltaan oikeusdogmaattinen eli lainopillinen, ja sen ensisijainen tehtävä on selvittää voimassa olevan päivähoito-oikeuden tilanne (tulkin-tatehtävä). Lähteinä on käytetty muun muassa julkisoikeudellista ja kasvatustieteellistä kirjallisuutta sekä säädöksiä ja tuomioistuinten ratkaisuja. Tutkimus etenee teoreettisista lähtökohdista konkretiaan eli lap-sen oikeuksien tarkasteluun. Lapsen oikeuksien toteutuminen on lähtökohtana laadukkaalle päivähoitojär-jestelmälle. Tutkimuksessa etsitään vastausta perusoikeusmyönteiseen päivähoito-oikeuteen. Perusoike-usmyönteinen laintulkinta velvoittaa kunnallisia viranomaisia tulkitsemaan yksilöitä koskevassa päätök-senteossa alemmanasteista lainsäädäntöä perusoikeusmyönteisesti.

Lasten päivähoito on säilynyt subjektiivisena oikeutena uuden perustuslainsäätämisen jälkeen. Tutkimuk-sen keskeisin havainto on, että päivähoitolain väljä sääntely on jättänyt kunnille harkinnanvaraa, joka on vaarantanut lasten oikeuksien yhdenvertaisen toteutumisen. Subjektiivista päivähoito-oikeutta vastaan esi-tetään voimakasta kritiikkiä ja huoli lasten oikeuksien toteutumisesta on kasvanut, joten päivähoitolain uudistaminen on perusteltua. Perusoikeuskysymyksiä tulee pohtia subjektiivisen päivähoito-oikeuden kannalta laajemmin. Tutkimuksen mukaan tarveharkintaan perustuva päivähoito tulee nähdä yksilön pe-rusoikeuksia suojaavana oikeutena.