Rahoituskriisit kehittyvissä maissa

Rahoituskriisit ovat viime vuosikymmenellä aiheuttaneet syviä taloudellisia ja yhteiskunnallisia ongelmia lukuisille kehittyville maille. Niiden seurauksena esimerkiksi useiden Itä-Aasian maiden talous taantui dramaattisesti vuosina 1997 ja 1998. Raskaiden seuraamusten ja ilmiön toistuvan luonteen johdosta rahoituskriisit ovat erittäin tärkeä kansantaloustieteellinen tutkimuskohde. Tutkielman tarkoituksena on selvittää rahoituskriisin teoreettista perustaa sekä tarkastella menetelmiä, joiden avulla kriisejä pystyttäisiin tulevaisuudessa estämään tehokkaammin. Empiirisenä esimerkkinä kehittyvien maiden kriisistä esitellään Itä-Aasian kriisin (1997–1998) tunnuspiirteitä. Avoimessa taloudessa kriiseihin on usein liittynyt piirteitä sekä pankkikriisistä että valuuttakriisistä ja ne ovat monesti saaneet alkusysäyksen pääomamarkkinoiden avauduttua. Globaalissa taloudessa on myös saatu viitteitä rahoituskriisien entistä tehokkaammasta leviämisestä maan rajojen ulkopuolelle. Rahoituskriisien syntymekanismeille on ominaista lukuisat erityispiirteet ja ilmiötä on siten selitetty usean ristiriitaisenkin mallin avulla. Teoriassa on erotettavissa ensimmäisen, toisen ja kolmannen sukupolven rahoituskriisimallit. Monimutkaista rahoituskriisi-ilmiötä kuvataan tutkielmassa mahdollisimman johdonmukaisesti käyttäen laaja-alaisesti hyväksi alan aikaisempia tutkimuksia ja tehden niistä johtopäätöksiä. Osoittautuu, että rahoituskriisien estämiseen on mahdollisuus kehittyvissä maissa, kun ymmärretään kriisien mahdolliset syntymekanismit ja käytetään tehokkaasti kriisejä estäviä menetelmiä. Näistä menetelmistä tärkeimpänä nousee esille pankkisektorin valvonta ja säätely. Kun ongelmat ovat lähtöisin globaaleilta rahoitusmarkkinoilta, tulee estämisen problematiikkaa lähestyä globaalien tekijöiden kautta. Rahoituskriisistä kärsivät kehittyvät maat ovat usein käyneet läpi samoja vaiheita. Suurimmaksi haasteeksi osoittautuu kuitenkin rahoituskriisin muuttuva luonne. Tästä syystä analysoitujen tutkimusten perusteella ei voida tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä tai tarkkoja suosituksia tulevaisuuden kriiseiltä suojautumiseksi. Keskeiseksi johtopäätökseksi nouseekin jatkuva tarve kriisimallien kehittämiseen muuttuvassa taloudellisessa toimintaympäristössä.