Yrityksen taloudellisten tunnuslukujen yhteys going concern -merkinnän saamiseen ja konkurssiriskiin
Pysyvä osoite
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Konkurssien ennakointi on tärkeä tutkimusalue, sillä yritysten maksukyvyttömyys aiheuttaa merkittäviä vaikutuksia sekä yrityksille, että niiden sidosryhmille ja yhteiskunnalle. Tilintarkastajan arvio yrityksen toiminnan jatkuvuuteen liittyvästä epävarmuudesta voidaan ilmaista tilintarkastuskertomuksessa going concern -merkintänä.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitkä taloudelliset muuttujat ovat yhteydessä tilintarkastuskertomuksen going concern -merkinnän saamiseen. Lisäksi haluttiin selvittää, kuinka aikaisessa vaiheessa nämä muuttujat ennakoivat going concern -merkinnän saamista. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostui 1000 yhdysvaltalaisesta yrityksestä, joista puolet oli saanut going concern -merkinnän vuonna 2024. Aineisto muodostettiin käyttämällä tietoja Audit Analytics sekä Orbis tietokannoista. Taloudellisten muuttujien yhteyttä going concern -merkinnän saamisen tarkasteltiin vuoden 2024, 2023 sekä 2022 lukujen avulla. Taloudelliset muuttujat jaettiin aiemman kirjallisuuden perusteella yrityksen kannattavuutta, kokoa, kassavirtaa, velkaantuneisuutta ja kasvua kuvaaviin muuttujiin. Empiirinen analyysi toteutettiin kuvailevan analyysin, yksimuuttujaisen logistisen regression, korrelaatioanalyysin sekä monimuuttujaisen logistisen regression avulla.
Tutkimuksessa havaittiin, että going concern -merkinnän saaneet yritykset olivat keskimäärin muita pienempiä, vähemmän kannattavia ja kassavirraltaan heikompia. Yksimuuttujaisessa logistisessa regressiossa kokoa kuvaavat muuttujat sekä kannattavuutta kuvaava sijoitetun pääoman tuotto osoittautuivat selitysvoimaltaan vahvimmiksi. Lopulliseen monimuuttujaiseen regressiomalliin valittiin sijoitetun pääoman tuotto sekä yrityksen henkilöstömäärä. Mallilla saavutettiin 85 % kokonaisluokittelutarkkuus.
Tutkimuksen perusteella yrityksen heikentynyt taloudellinen tilanne on yhteydessä going concern -merkinnän saamiseen. Tulokset viittaavat myös siihen, että muuttujien yhteys going concern -merkintään vahvistuu tarkasteluajankohdan lähestyessä. Tutkimuksen tulokset tukevat aiempaa kirjallisuutta, jonka mukaan going concern -merkintä toimii varhaisena signaalina yrityksen taloudellisista vaikeuksista. Lisäksi tulosten perusteella voidaan päätellä, että going concern -merkinnän saamista voidaan ennakoida suhteellisen yksinkertaisellakin logistisella regressiomallilla.
