IMO Tier III -päästörajoitukset ja niiden vaikutukset merenkulussa

Kuvaus

Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Kansainvälinen merenkulku on olennainen osa globaalia talousjärjestelmää, mutta merenkulkuun liittyy myös huomattavia terveys- ja ympäristöhaittoja. Etenkin alusten aiheuttamat typenoksidipäästöt (NOx) heikentävät ilmanlaatua ja aiheuttavat haittoja niin ihmisten terveydelle kuin ympäristölle, erityisesti satamakaupungeissa ja rannikkoalueilla. Haasteisiin on pyritty vastaamaan kansainvälisen sääntelyn avulla. Kansainvälinen merenkulkujärjestö (IMO) on asettanut merenkululle NOx päästörajoituksia, jotka tunnetaan nimellä IMO Tier -päästörajoitukset. Rajoituksista tiukin tunnetaan nimellä IMO Tier III - päästörajoitus, joka koskee aluksia, jotka operoivat päästöjen kontrollointialueella (Emission Control Area, ECA). Kandidaatintutkielman tarkoituksena on tutkia IMO:n Tier -päästörajoitusten vaikutuksia kansainväliseen merenkulkuun, painottuen Tier III -päästörajoitukseen. Tutkielma perustuu kirjallisuuskatsaukseen ja hyödyntää tutkimustietoa, viranomaislähteitä sekä merenkulkua käsitteleviä julkaisuja. Tutkielmassa käsitellään päästörajoitusten vaikutuksia teknologian kehitykseen, alusten suunnitteluun ja rakentamiseen, investointeihin ja kustannusrakenteisiin sekä terveys- ja ympäristövaikutuksiin. Tutkielman keskeinen havainto on, että erityisesti Tier III -päästörajoituksen vaatiman tason täyttäminen on edellyttänyt toimialalta merkittäviä teknisiä ratkaisuja, kuten esimerkiksi pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmiä ja vaihtoehtoisten moottoriteknologioiden ja polttoaineiden käyttöönottoa. Samalla rajoitukset ovat vaikuttaneet varustamoiden investointipäätöksiin, alusten kilpailukykyyn sekä rahoitus- ja vakuutusehtoihin. Ympäristönäkökulmasta tiukentuneet päästörajoitukset ovat parantaneet ilmanlaatua erityisesti päästöjen kontrollointialueilla, mutta samaan aikaan rajoitukset ovat lisänneet merenkulun teknisiä ja taloudellisia haasteita. Kokonaisuutena IMO Tier -päästörajoitukset ja etenkin Tier III -rajoitus on ohjannut merenkulkua kohti ympäristöystävällisempää operointia, mutta ratkaisut vaativat edelleen merkittäviä panostuksia toimialalta.

URI

DOI

Emojulkaisu

ISBN

ISSN

Aihealue

OKM-julkaisutyyppi