Lähiesihenkilöiden resilienssi hyvinvointialueuudistuksessa

Abstract

Tämä tutkimus kuvaa lähiesihenkilöiden resilienssiä hyvinvointialueuudistuksessa etenkin henkilöstön johtamisen näkökulmasta. Tutkimuksessa luodaan ymmärrystä siitä, mitkä tekijät tukevat tai heikentävät lähiesihenkilöiden resilienssiä organisaatiomuutoksessa ja millaiseksi lähiesihenkilöt ovat kokeneet resilienssinsä muutoksen aikana. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää tulevissa organisaatiomuutoksissa sekä lähiesihenkilöiden työn kehittämisessä. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena. Viitekehyksenä toimii resilienssin käsite, hyvinvointialueuudistus sekä muutosjohtaminen lähiesihenkilöiden kannalta. Resilienssin määrittelyssä keskitytään tutkimuksen kannalta olennaiseen yksilön resilienssiin sekä resilienssiin sosiaali- ja terveysalan muutoksessa. Tutkimusmetodina oli teemahaastattelu. Haastateltavat olivat erään hyvinvointialueen lähiesihenkilöitä sekä sosiaali- että terveyspuolelta. Haastattelut analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä, jonka avulla lähiesihenkilöiden kokemuksia saatiin esitettyä aidosti ilman ennalta määrättyjä rakenteita.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että lähiesihenkilöiden resilienssi hyvinvointialueuudistuksessa rakentuu moniulotteisesti yksilöllisten, sosiaalisten ja organisatoristen tekijöiden yhteisvaikutuksena. Resilienssiä vahvistivat erityisesti kollegiaalinen vertaistuki, pitkä esihenkilökokemus, itsensä johtamisen taidot, työn rajaaminen sekä muutosmyönteinen ja joustava asenne. Heikentäviä tekijöitä olivat tiedonkulku, etäiseksi koettu tuki ylemmältä johdolta ja muulta organisaatiolta, liiaksi laajentuneet vastuualueet, keskeneräiset järjestelmät sekä jatkuva muutosten tulva. Lähiesihenkilöt kuvasivat selviytymistään muutoksessa arjen priorisointina, kokemukseen nojaavana harkintana ja arvolähtöisenä johtamisena keskeneräisyydestä huolimatta. Muutosviestinnässä ja jalkauttamisessa korostuivat läsnäolo, avoimuus, toistuva viestintä, henkilöstön tunteiden käsittely sekä tasapuolinen päätöksenteko. Tulosten perusteella resilienssi ei näyttäydy pelkästään yksilön ominaisuutena, vaan konkreettisena johtamisen taitona sekä yksilön ja organisaatiorakenteiden dynaamisena prosessina, joka edellyttää selkeitä rakenteita, toimivaa viestintää ja riittävää tukea.