Työ- ja yksityiselämän tasapainon yhteys psykologiseen uraliikkuvuuteen

Abstract

Työ- ja yksityiselämän välillä tasapainoilemisesta on tullut merkittävä haaste muun muassa kahden elättäjän perheiden ja yksinhuoltajien määrän lisääntymisen myötä. Samalla haasteita asettaa työurien muuttunut luonne, joka on seurausta esimerkiksi kulttuurisista ja elinkeinoelämän rakenteellisista muutoksista. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää tilastollisin menetelmin, millainen yhteys työ- ja yksityiselämän tasapainolla on psykologiseen uraliikkuvuuteen. Ajankohtaisuuden lisäksi tutkimuksen uutuusarvoa lisää aihealueen vähäinen tutkimus ja aiempien tutkimustulosten ristiriitaisuus.

Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu uran ja uraliikkuvuuden sekä työ- ja yksityiselämän tasapainon kirjallisuuteen. Aiempia tutkimuksia ovat leimanneet työ- ja yksityiselämän konfliktit ja niiden vaikutukset fyysiseen uraliikkuvuuteen. Tässä tutkimuksessa otetaan huomioon työ- ja yksityiselämän tasapainon molemmat puolet: työ- ja yksityiselämän konfliktit sekä positiivinen yhteisvaikutus. Uraliikkuvuutta lähestytään psykologisesta näkökulmasta. Aineistona käytettiin sähköisellä kyselylomakkeella kerättyä sekundaariaineistoa (N=173). Työ- ja yksityiselämän tasapainoa on mitattu valmiilla, validoidulla mittarilla. Psykologisen uraliikkuvuuden mittaristo on puolestaan kehitetty kyselyä varten. Aineistoa analysoitiin muun muassa pääkomponenttianalyysin sekä keskiarvotesteihin kuuluvien t-testin ja yksisuuntaisen varianssianalyysin (ANOVA) avulla.

Tutkimustulosten mukaan työ- ja yksityiselämän tasapainon ulottuvuuksilla on tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä etenkin ulkoiseen uraliikkuvuuteen. Konfliktit työ- ja yksityiselämän välillä johtavat siihen, että työntekijät kokevat mahdollisuutensa kehittää uraansa ensisijaisesti työnantajaa vaihtamalla. Jos työ- ja yksityiselämä puolestaan vaikuttavat positiivisesti toisiinsa, työntekijät eivät mielellään vaihda työnantajaa. Sen sijaan, työntekijät saattavat olla halukkaita kehittämään uraansa nykyisen organisaation sisällä. Myös aiemmissa tutkimuksissa on saatu vastaavanlaisia tuloksia. Tuloksista voidaan päätellä, että organisaatioiden on todella panostettava työ- ja yksityiselämän tasapainoa edistäviin toimiin – niin työntekijöiden sitouttamisen kuin työnantajamielikuvan parantamiseksi