Horisontaalisen yhteistyön haasteet: Tutkimus alueellisten toimijoiden yhteistyöstä ja verkostoitumisesta EU-projektissa

Abstract

Hierarkkiseen ja keskitettyyn tapaan perustuva hallinnointi on saanut yhä kasvavien vaatimusten mukaisesti rinnalleen uusia hallinnointitapoja. Verkostojen sanotaan olevan yksi keino vastata EU:n vaatimuksiin ja hierarkkisten rakenteiden sisältämiin ongelmiin. Etenkin 1990-luvun puolivälistä lähtien on syntynyt uusia tapoja hallinnoida. Samalla julkisen ja yksityisen sektorin välisen kanssakäymisen määrä on kasva-nut ja yhteistyö on lisääntynyt näiden sektoreiden sisällä sekä eurooppalaisella, kansallisella, alueellisella että paikallisella tasolla. Julkisen hallinnon muutos on tapahtunut byrokraattisesta ajattelusta kohti yhteistyö- ja verkostoajattelua.

Tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa ja eritellä horisontaalisen yhteistyön kohtaamia haasteita 2000-luvulla Suomessa. Tutkimuksen tavoite täsmentyy seuraaviksi teoreettisluonteisiksi osakysymyksiksi: 1) Mitä haasteita horisontaalinen yhteistyö asettaa toimijoille? 2) Soveltuvatko verkostomaiset rakenteet alu-eiden väliseen yhteistyöhön? Tarkastelun kohteena on etenkin niitä Euroopan Unionin aluepolitiikan instrumentteja, joiden tavoitteena on edistää alueiden välistä yhteistyötä. Asiaan perehdytään täsmällisem-min rajatun empiirisen aineiston pohjalta. Analyysin kohteena on EU:n Interreg-yhteisöaloitteen rahoitta-ma projekti, jonka tavoitteena on lisätä alueiden välistä yhteistyötä ja verkostoitumista. Empiiriseen aineistoon kohdistuvat seuraavat tutkimuskysymykset: 1) Millaista yhteistyötä ja verkostoitumista tutki-mus-casessa esiintyi? 2) Ilmenikö verkostossa ongelmia? Jos ilmeni, niin minkälaisia? 3) Mitä mahdollisuuksia verkosto tarjosi sen toimijoille?

Teoreettisen tarkastelun kohteena ovat verkostot, verkostoituminen ja yhteistyö. Etenkin niihin läheisesti liittyvät ilmiöitä, kuten verkostoitumisen tehokkuutta, verkostoitumisen alueellista ulottuvuutta ja yhteistyön ongelmia on tarkasteltu lähemmin. Työ tehdään kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimuksen menetelmiä käyttäen ja se perustuu verbaalisiin aineistoihin. Empiirinen aineisto analyysin kohteena olevasta projektista hankitaan teemahaastattelumenetelmää apuna käyttäen. Teemahaastattelujen avulla pyritään tarkastelemaan tutkimus-casen erityispiirteitä.

Tutkimuksen kohteena oleva projekti täyttää koordinoivan verkoston tunnuspiirteet. Tieto kulkee pääosin yhden keskuksen eli projektin koordinaattorin kautta. Projektin voidaan katsoa onnistuneen tietojen, kokemusten ja esimerkkien vaihdon suhteen, mutta yhteistyön pitäisi olla huomattavasti tiiviimpää ja konkreettisempaa. Verkosto on oletettua löyhempi ja koordinointi melko tehotonta. Projektin avulla saadaan luotua kuitenkin joitain uusia verkostosuhteita ja pohjaa mahdolliselle yhteistyölle tulevaisuudessa. Horisontaalinen yhteistyö erilaisten alueellisten toimijoiden kesken näyttää pitävän sisällään suuria haasteita. Verkostoituminen on sinänsä hyvä keino lisätä alueellisten toimijoiden välistä vuorovaikutusta, mutta kaikkiin verkostoihin ei ole syytä lähteä mukaan. Verkostoituminen näyttää kannattavan silloin, kun niiden avulla pyritään parantamaan juuri niitä asioita, jotka ovat omalle organisaatiolle ja alueelle tärkeitä.