Universaalitoimivalta sotarikoksissa ja rikoksissa ihmisyyttä vastaan
Pysyvä osoite
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tutkielmassa käsitellään universaalitoimivallan historiaa, rakentumista sekä käytännön toteutumista erityisesti sotarikosten ja rikosten ihmisyyttä vastaan osalta. Universaalitoimivalta on keino, joka mahdollistaa vakavien kansainvälisten rikosten tutkimisen ja syytteeseenpanon sellaisissa maissa, joilla ei ole suoranaista yhteyttä syytettyyn tai itse rikokseen. Tutkielmassa selvitetään tämän toimivallan oikeudellista perustaa ja käytännön merkitystä.
Kansallisten järjestelmien haluttomuus tai kykenemättömyys osallistua kansainvälisten rikosten ratkaisemiseen ja syyllisten asettaminen oikeuden eteen on yksi merkittävistä syistä, miksi universaalitoimivaltaa tarvitaan. Pelko asettaa valtionjohto oikeudelliseen vastuuseen on asia, josta edelleen kamppaillaan kansainvälisessä yhteisössä. Se johtaa siihen, miksei syytteiden täytäntöönpanoa välttämättä koskaan toteuteta, joka taas johtaa siihen, että oikeus ei pääse toteutumaan.
Tutkielma on lainopillinen, jolloin tutkielmassa tarkastellaan voimassa olevaa oikeutta. Tutkielman aihe on kansainvälisoikeudellinen ja erityisesti rikosoikeudellinen ja tavoitteena on kansainvälisen oikeuden sääntöjen ja sopimusten kautta tutkia, miten universaalitoimivalta rakentuu. Keskeisinä lähteinä toimii esimerkiksi Rooman perussääntö, Geneven yleissopimukset sekä kansainvälisten tuomioistuinten ratkaisut. Koska ihmisoikeudet ovat olennainen osa niitä vakavia kansainvälisiä rikoksia, mitä tutkielmassakin on käsitelty, on tutkielmassa tutkittu sitä, miten ihmisoikeusjärjestelmä on rakentunut eri ihmisoikeussopimusten kautta ja miten lopulta uhrien oikeus toteutuu rikosten sattuessa. Tutkielmassa käsitellään myös universaalitoimivallan suhtautumista laillisuusperiaatteeseen, kaksoisrangaistuksiin sekä valtioiden suvereniteettiin.
Universaalitoimivalta on todettu hankalaksi, mutta kuitenkin olennaiseksi välineeksi toteuttaa oikeutta ja ratkaista sellaisia tapauksia, johon kansalliset järjestelmät eivät pysty. Sen tehokkaampi soveltaminen edellyttäisi selkeämpää käyttöönottoa kansallisiin oikeusjärjestelmiin sekä parempaa yhteistyötä itsessään valtioiden välillä, mutta myös valtioiden ja kansainvälisten organisaatioiden välillä.