Expressions of Carnal Love in Renaissance Literature: Orlando Furioso and Its Two English Translations

Abstract

Tässä pro-gradu-tutkielmassa lähtötekstinä on käytetty Ludovico Arioston (1532) runoteosta Orlando Furioso ja Sir John Haringtonin (1591) ja David R. Slavittin (2009) englanninkielisiä käännöksiä teoksesta. Tutkielmassa käsitellään lihallisen rakkauden ilmausten kääntämistä italiasta englantiin renesanssi- ja nykyaikana sekä miten renesanssiajan käännös eroaa nykykäännöksestä. Tutkittiin, onko Harington käyttänyt em. ilmauksia käännösratkaisuissaan enemmän kuin Slavitt ja ovatko nämä englantilaiset kääntäjät käyttäneet niitä enemmän kuin lähdetekstissä.

Tutkimusmateriaali koostui lähtötekstistä valikoiduista esimerkeistä, jotka oli jaettu analyyttisen kategorian mukaan kiertoilmauksiin, korvaamisiin ja sanaleikkeihin. Esimerkit on jaoteltu eri kategorioihin niiden piirteiden mukaan, joita ne edustavat Sir John Haringtonin ja David R. Slavittin tekemissä käännösratkaisuissa. Käännöksissä käytetyt ratkaisut kartoitettiin käyttämällä James S. Holmesin (1988) metodia, jonka mukaan esimerkit jaettiin uudelleen luotuihin ja vanhassa pitäytyneisiin käännöksiin. Analyyttisiä kategorioita olivat käännöksessä käytetyt tekniikat: kiertoilmaukset, korvaamiset, sanaleikit, poistot ja lisäykset. Oletettiin, että lihallisten ilmausten kääntämisessä käytettäisiin kiertoilmauksia liian rohkeiden ilmausten tai tabu-sanojen eliminoimiseen. Analyysin toisen vaiheen materiaali koostui niistä käännösratkaisuista, joissa lihallisen rakkauden ilmaukset tulivat esiin.

Tutkimuksesta kävi ilmi, ettei käännösrepresentaatioissa aina käytetty kiertoilmauksia tai poistoja käännösstrategiana, vaan käännös poikkesi lähtötekstistä käännöstieteellisten ratkaisujen perusteella usein muista syistä, joita olivat riimityksen yhteensovittaminen, sensuuri, käännettävän kappaleen soveltumattomuus kohderyhmälle tai käännösongelmat. Sekä käännöksen aikakausi että kääntäjä itse vaikuttivat myös oleellisesti ratkaisujen syntymiseen.