Rehtorin kyvykkyydet ja niiden riittävyys työn vaativuuden valossa

Kuvaus

Oppilaitosjohtamisen tärkeä rooli on entisestään korostunut ja johtamisen laaja-alainen luonne on noussut esiin koulutuspoliittisessa keskustelussa. Johtajuuden ja johtajan merkitys on säilynyt hyvin keskeisessä asemassa myös koulujen ja oppilaitosten kehittämisessä. Oppilaitoksen johtamiseen ei sisälly pelkästään hallinnollista johtajuutta, vaan myös pedagogista ja tietoperusteista johtamista. Rehtorin rooli on kokenut dramaattisen muutoksen viimeisten vuosikymmenten aikana. Rehtorit eivät ole ainoastaan koulunsa pedagogisia johtajia vaan päälliköitä, joiden vastuulla on sekä taloudenhoito, henkilöstöjohto että koulun tuloksellisuus. Nykypäivän oppilaitosrehtoreiden työmäärä on tutkimusten mukaan kasvanut eikä entiset ratkaisut ja rakenteet riitä tämän päivän haasteisiin. Joka kymmenes rehtori on uupunut ja kolmasosa vaarassa uupua ja pahimmillaan rehtorin uupumus heijastuu myös henkilökuntaan ja oppilaisiin. Myös rehtoreiden koulutusta olisi uusittava vastaamaan paremmin rehtorin työssään tarvitsemiaan kompetensseja. Tässä pro gradu -työssä selvitetään, millaisia kyvykkyyksiä rehtorit tarvitsevat nykyään työssään ja riittävätkö heidän taitonsa ja saamansa koulutus työn vaatimuksiin. Tutkimuksen tekoaikaan päällä oli myös maailmanlaajuinen koronaepidemia, josta seurasi poikkeusaika kouluissakin. Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten oppilaitosjohtaminen eroaa poikkeusaikana ja millaisia johtamiskompetensseja silloin tarvitaan. Tutkimus on toteutettu laadullisella tutkimusotteella, puolistrukturoidulla haastattelulla ja se perustuu viiden eri asteen oppilaitosjohtajan yksilöhaastatteluun. Teoriaosassa selkeytettiin kyvykkyys ja kompetenssikäsitteitä sekä johtamiskompetensseja oppilaitosorganisaatiossa. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että rehtoreiden johtamiskompetensseista nousi esiin erityisesti itsensä johtamiskompetenssi, ihmisten johtamiskompetenssi, työyhteisön kehittämiskompetenssi ja nyt poikkeusaikana muutosjohtamiskompetenssi. Rehtorit kokivat, että heidän kyvykkyytensä riittävät hyvin työssä tarvittaviin haasteisiin. Rehtorit pitävät työstään, tuntevat itsensä, omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja ovat löytäneet omat keinonsa palautua työstä. _____________________________________________________________________________ AVAINSANAT: oppilaitosjohtaja, rehtori, kyvykkyys, kompetenssi

URI

DOI

Emojulkaisu

ISBN

ISSN

Aihealue

OKM-julkaisutyyppi