Riskienhallinta osana vakuutusyhtiöiden sijoitusrakennetta : Vertailussa vahinko- ja eläkevakuuttaminen
Pysyvä osoite
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Vakuutusyhtiöt toimivat riskin hajauttajina ja talouden vakauttajina kriisin sattuessa. Miljardien sijoitusomaisuudellaan yhtiöt ohjaavat sijoitusmarkkinoiden kehitystä. Vakuutustoiminnan luonteen vuoksi vakuutusyhtiöiltä vaaditaan turvallista ja vastuullista sijoittamista. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten riskienhallinta ohjaa vahinkovakuutusyhtiöiden sijoitusrakennetta. Tutkimus perustuu valittujen suomalaisten vahinkovakuutusyhtiöiden LähiTapiolan, Pohjola Vakuutuksen, Fennian ja Ifin vuosiraporteista koottuun aineistoon ajanjaksolta 2017–2024. Saatuja tuloksia verrataan eläkevakuutusyhtiöistä saatavilla olevaan dataan. Tutkielman teoriaosuudessa käsitellään vakuutustoimintaa, vakuutusyhtiöiden riskienhallintaa ja sijoitustoimintaa. Lisäksi perehdytään vakuutusyhtiöitä koskevaan sääntelyyn, ja miten se vaikuttaa sijoituskäyttäytymiseen.
Tulosten perusteella korkotaso vaikuttaa sijoitusrakenteeseen ja riskinottoon, mutta tulos ei ole yksiselitteinen. Korkotason noustessa osakesijoitusten osuus pienenee ja korkosijoitusten osuus kasvaa. Sijoitusrakenteen eri omaisuuserien välillä havaitaan vahvaa keskinäistä riippuvuutta, mikä vaikeuttaa yksittäisten tekijöiden vaikutusten erottamista. Vakavaraisuutta kuvaavan SCR-suhteen vaikutus jää vähäiseksi, mikä tukee näkemystä sääntelyn kokonaisvaltaisesta mutta vaikeasti eristettävästä roolista.
Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että vakuutusyhtiöiden sijoitusrakenne määräytyy useiden samanaikaisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta, eikä yksittäinen muuttuja yksin selitä riskinottoa. Sijoitustoimintaa ohjaavat markkinaolosuhteiden lisäksi sääntely, vakavaraisuusvaatimukset ja yhtiökohtaiset strategiat. Tuloksia tulkittaessa on huomioitava aineiston ja analyysimenetelmien rajoitteet, minkä vuoksi tulokset ovat suuntaa antavia. Korkotason palautuminen nollakorkojen ajanjaksosta ja geopoliittiset tapahtumat tulevat haastamaan vakuutusyhtiöiden sijoituspäätöksiä tulevaisuudessa.
