Spontaanit vapaaehtoiset ensi- ja kriisiavun tukena häiriö- ja kriisitilanteissa sekä poikkeusoloissa : Tarkastelussa terveydenhuollon ammattilaisten näkemykset

COVID-19-pandemia osoitti terveydenhuollon haavoittuvuuden ja sen rajallisen kantokyvyn. Pandemiasta saadut opit on otettu käyttöön varautumisessa tulevaisuuden pandemioita ja muita mahdollisia häiriötilanteita vastaan. Varautumisen ja valmiuden näkökulmasta suunnittelua on kuitenkin jatkettava. Erilaisten poikkeavien tilanteiden ennakoinnissa spontaanien vapaaehtoisten huomioiminen on merkityksellistä. Spontaaneiksi vapaaehtoisiksi luetaan kuuluviksi ne henkilöt, jotka eivät kuulu mihinkään järjestöön. Ulkomailta saadun tutkimustiedon mukaan tämä ryhmä on usein ensimmäinen, joka aktivoituu auttamaan muita. Heillä on myös kyky toimia laajemmin kuin viranomaisilla, joilla on tietyt protokollat tilanteiden hoitamiseen. Suomi on maantieteelliseltä sijainniltaan suojassa suurilta luonnonkatastrofeilta, ja siksi spontaani vapaaehtoisuus ei meillä esiinny vielä samankaltaisena kuin ulkomailla. Ilmastonmuutoksen vuoksi tilanne on kuitenkin muuttumassa myös Suomessa, sillä sään ääri-ilmiöt tulevat tulevaisuudessa yleistymään. Vaikka suomalaisilla on vahva luottamus viranomaisiin, voi Suomeenkin syntyä poikkeustilanne, jossa viranomaisten vaste tai resurssit eivät riitä käsillä olevan tilanteen hoitamiseen. Tällöin mukaan tulevat spontaanit vapaaehtoiset, jotka ryhtyvät auttamaan tarjoamalla kalustoa, tiloja tai omia taitojaan. Tässä tutkielmassa tarkastellaan erityisesti spontaanien vapaaehtoisten tukea sairaanhoidon näkökulmasta. Tutkielman päätutkimuskysymys on: Miten spontaani vapaaehtoisuus jäsentyy ilmiönä ja resurssina sairaanhoidon tukemisessa häiriö- ja kriisitilanteissa sekä poikkeusoloissa? Tähän kysymykseen vastataan puolistrukturoidulla haastattelulla kerätyn aineiston avulla. Haastatteluihin osallistui yksitoista terveydenhuollon ammattihenkilöä eri terveydenhuollon sektoreilta. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysimenetelmällä alatutkimuskysymysten mukaisesti. Spontaania vapaaehtoisuutta tarkasteltiin ilmiönä sekä siihen liittyviä ensi- ja kriisiavun tehtäviä, toiminnan haasteita ja reunaehtoja sekä toiminnan koordinointia. Spontaani vapaaehtoisuus ei terminä ollut kaikille haastateltaville entuudestaan tuttu, mutta käytännön tasolla kaikilla oli omakohtaisia kokemuksia aiheesta. Tehtävät jakautuivat sekä yleisiin tehtäviin että varsinaisiin ensi- ja kriisiavun tehtäviin. Tehtävistä nousivat esiin osaamiseen liittyvät ongelmat, auttajien toimintakyvyn ja motiivien arviointiin liittyvät haasteet sekä vastuukysymykset. Koordinointi koettiin haasteelliseksi sekä suunnittelussa että paikan päällä, mutta digitaalisten palveluiden katsottiin tuovan siihen uusia mahdollisuuksia. Toiminnan koordinoinnin osalta oli erilaisia näkökulmia siihen, kenelle se kuuluisi, mutta yhteisenä kantana nähtiin, että toimintaa koordinoivan tahon tulisi olla käytössä ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä.