Tietosuoja ja tietoturvallisuus riskienhallintavelvoitteina

Viime vuosien geopoliittiset muutokset, kuten Venäjän hyökkäys Ukrainaan, ovat tehneet Suomen turvallisuusympäristöstä epävakaamman ja paljastaneet kriittisen infrastruktuurin riskit, kuten kaasuputkien ja kaapelien vaurioitumisen. Tämä korostaa tarvetta panostaa infrastruktuurin, palveluiden ja kyberturvallisuuden suojaamiseen sekä hybridiuhkiin reagoimiseen. Riskienhallinta on nykyaikaisen oikeudellisen ja hallinnollisen toiminnan keskeinen osa-alue, erityisesti tietosuojan, tietoturvan ja kyberturvallisuuden näkökulmasta. Lainsäädäntö, kuten tietosuoja-asetus (asetus (EU) 2016/679, GDPR), tietosuojalaki, NIS2-direktiivi ((EU) 2022/2555) sekä kyberturvallisuuslaki, velvoittaa organisaatiot tunnistamaan, arvioimaan ja hallitsemaan riskejä itsenäisesti. Riskienhallinnan tavoitteena on tulevien haitallisten tapahtumien ennakointi, toiminnan jatkuvuuden turvaaminen ja perusoikeuksien toteutuminen. Se kattaa turvallisuuden, tietosuojan, kyberturvallisuuden ja henkilöstöturvallisuuden, ja sen tehokas toteuttaminen edellyttää resursointia, osaamista sekä johdon aktiivista osallistumista. Tietosuoja-asetus (asetus (EU) 2016/679, GDPR) ja kansallinen tietosuojalaki asettavat organisaatioille riskiperusteisen velvoitteen huolehtia henkilötietojen turvallisuudesta. Lainsäädäntö ei tarjoa yksityiskohtaisia “tee näin” -ohjeita, vaan edellyttää, että organisaatiot itse arvioivat henkilötietojen käsittelyyn liittyvät riskit ja mitoittavat suojatoimet niiden mukaisesti. Tämä sisältää tekniset ja organisatoriset toimet, henkilöstön koulutuksen sekä säännöllisen arvioinnin ja auditoinnin. Tietosuoja liittyy läheisesti perusoikeuksiin, kuten yksityisyyden, kunniaan, yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden suojaan. Läpinäkyvyys ja tietojen minimointi ovat keskeisiä periaatteita, ja henkilötietoja saa käsitellä vain perustelluista syistä, tarvittaessa erityistoimin suojaten. Riskien merkityksen osoittaa esimerkiksi Vastaamon tietomurto, jossa puutteellinen riskienhallinta johti vakaviin henkilötietojen loukkauksiin, perusoikeuksien rikkomiseen sekä merkittäviin taloudellisiin ja mainehaittoihin. Tutkimus osoittaa, että tietosuojan ja tietoturvan toteuttaminen edellyttää laaja-alaista resursointia, koulutusta ja organisaatioiden välistä yhteistyötä. Nykyinen sääntelyn pirstaleisuus, ohjeistusten niukkuus ja oikeuskäytännön puutteet lisäävät haasteita erityisesti julkisella sektorilla. Samalla digitaalisen tietojenkäsittelyn kasvu korostaa tietoturvan merkitystä ja riskiä tietosuojaloukkausten vaikutuksista rekisteröityihin. Tämä osoittaa jatkotutkimustarpeita, sillä turvallisuusuhat muuttuvat yhä kompleksisemmiksi ja lainsäädännön on pysyttävä näiden tarpeiden perässä. Edessä on monia kysymyksiä pirstaleisen lainsäädännön yhtenäistämisessä niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla.