Konkurssitakaisinsaanti ja yleinen varallisuusoikeus

Vuonna 1992 astui voimaan laki takaisinsaannista konkurssipesään, joka mahdollistaa niin sanottuna kriittisenä aikana ennen konkurssia tehtyjen oikeustointen peräyttämisen. Takaisinsaannilla on mahdollista palauttaa pesään omaisuutta velkojien kesken jaettavaksi, mikä muutoin ei olisi pätevien oikeustointen kohdalla mahdollista. Takaisinsaantisäännöstö onkin merkityksellinen osa insolvenssisäännöstöjä, sillä se osaltaan turvaa konkurssimenettelyn tavoitteen toteutumista. Se tehostaa syvälle oikeudelliseen ajatteluun juurtunutta ajatusta velkavastuun toteuttamisesta. Ongelmallisen tai erityisen takaisinsaannista muodostaa juuri se, että siinä puututaan juridisesti päteviin oikeustoimiin. Takaisinsaantikanteen vastapuolten konkurssivelallisen kanssa tekemien oikeustointen voidaan lähtökohtaisesti katsoa olevan pysyvyydeltään yhtä vahvoja. Tutkielman tavoitteena onkin pyrkiä hahmottelemaan vastausta siihen, miten takaisinsaantilainsäädäntö on oikeutettavissa poikkeuksena oikeustointen pysyvyyden periaatteesta sekä miten valinta kahden lähtökohtaisesti keskenään tasavertaisen oikeuden välillä ratkaistaan. Viime kädessä kysymys on siitä, onko nykyinen takaisinsaantisäännöstö rakentunut oikeudenmukaisesti kahden eri tahon oikeuksien välillä. Vastausta tähän haetaan purkamalla takaisinsaantitilanne varallisuusoikeudellisiin osiin; vastausta haetaan niin perinteisen kuin Juha Karhun kehittelemän uuden varallisuusoikeuden prinsiipeistä. Tutkimuksessa huomioidaan myös varallisuusoikeuden ja markkinatalouden kiinteä yhteys toisiinsa sekä se, että oikeudellisessa ajattelussa on kyse eri tahojen eri suuntaan vetävistä intresseistä. Tutkielmassa esitetään paljon pohdintoja, joista osaan vastataan ja osa jää vaille selkeää vastausta. Keskeisenä havaintona tutkimuksessa kuitenkin on, ettei kirjoittajan mielestä takaisinsaantikonstruktiosta voida hahmottaa puhdasta varallisuusoikeudellista rakennelmaa, mutta säännöstö on silti hahmotettavissa oikeudenmukaiseksi, mikäli sitä sovellettaessa juridinen harkinta suoritetaan kohtuusajatteluun rinnastettavissa olevan tilanneherkän ajattelun ideaa noudattaen.