Työntekijän ja viranhaltijan työtaisteluoikeus ja sen rajoittaminen

Työtaisteluoikeus on yksi yhteiskunnan keskeisimmistä perusoikeuksista, vaikka sitä ei ole erikseen kirjoitettu perusoikeuksiin. Työtaisteluoikeudella on pitkät perinteet suomalaisessa yhteiskunnassa, sillä ensimmäiset työtaistelutoimenpiteet toteutuivat tiettävästi jo vuonna 1872. Työtaisteluoikeuden perusta rakentuu perustuslain (731/1999) 13.2 § mainittuun yhdistymisvapauteen, joka turvaa yksilön ja kollektiivisen joukon oikeuden järjestäytyä ammatillisesti ja turvata jäsentensä oikeuden toteutuminen. Työtaisteluoikeuden määritelmä on siinä mielessä häilyvä, ettei kirjoitettua lainsäädäntöä löydy suoraan kirjoitettuna, vaan lainsäädäntö on pirstaloitunut eri oikeudenalojen alle, kuten muun muassa työsopimuslain (55/2001), työ- ja virkaehtosopimuslain (664/1970), rikoslain (39–001/1889) ja työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetun lain (420/1962) säännöksiin. Työtaisteluoikeus saa merkittävästi oikeusjärjestelmäämme täydennystä myös kansainvälisten sopimusten ja lakien suunnalta, jotka velvoittavat jäsenmaita ja näihin sopimuksiin sitoutuneita jäsenmaita. Työtaistelun eri muotoja voivat olla muun muassa lakot, poliittiset työtaistelut ja myötätuntotaistelut. Toukokuussa 2024 tuli voimaan eduskunnan säätämä lainsäädäntömuutos, jonka perusteella eri työtaistelutoimenpiteitä voidaan rajoittaa. Hallituksen esityksessä on todettu, että työtaisteluoikeuden rajoittamista oikeutettiin erityisesti työnantajan oikeuksiin kuuluvien omaisuuden suojan ja elinkeinotoiminnan suojaamista koskevien periaatteiden perusteella. Tutkimuskysymyksenä tutkielmassa on, miten työntekijän työtaisteluoikeus toteutuu nykyisen työrauhalainsäädännön mukaan? Työssäni olen tarkastellut, miten työtaisteluoikeus on rakentunut yleisessä työsuhteessa ja virkahenkilöiden keskuudessa. Olen tuonut esille myös eduskunnan hyväksymien lain muutosten sisältöä ja työtaisteluoikeuden yleisiä rajoitusperiaatteita. Lopuksi olen tarkastellut EU:n, YK:n ja ILO:n oikeusjärjestelmää ja oikeusvertailevaa tutkimusta vastaavasta ruotsalaisesta työrauhalainsäädännöstä. Tutkimukseni metodeina olen hyödyntänyt lainopillista teoriaa ja systematisointia, ja oikeusvertailevaa metodia. Oikeuslähteinä olen käyttänyt tuomioistuinten päätöksiä, kansallisen ja kansainvälisen lainsäädännön sisältöä, oikeuskirjallisuutta, ja virallislähteistä erityisesti perustuslakivaliokunnan lausuntoja ja asiantuntijoiden lausuntoja. Tutkimuksen lopuksi olen todennut, että vaikka työtaisteluoikeus on todistettu oikeuskäytännössämme ja kansainvälisissä sopimuksissa, on sen merkitys edelleen häilyvä. Ongelma syntyy myös työntekijän perusoikeudellisesta mahdollisuudesta olla järjestäytymättä ammatillisesti, joka saattaa aiheuttaa syrjinnän järjestäytyneiden työntekijöiden ja järjestäytymättömien välillä, sillä ammattiliittoon kuuluvilla on parempi oikeussuoja kuin liittoon kuulumattomilla. Työtaisteluoikeutta rajoitetaan virkahenkilöillä yleisesti suojatyön vaatimuksella, kuten myös niillä virkahenkilöillä, jotka edustavat valtiota. Vaikka työrauhalainsäädännön kehittämiseen liittyvät uudistukset on perusteltu ruotsalaisen lainsäädännön vastaavuudella, on suomalainen lainsäädäntö edelleen osittain vapaampaa.