Itseohjautuvuus asiantuntijatyön murroksessa : Asiantuntijoiden itseohjautuvuuteen liittyvät mahdollisuudet ja rajoitteet johtamisen näkökulmasta Verohallinnossa
Korpela, Anu (2019-10-31)
Korpela, Anu
31.10.2019
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019103136202
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019103136202
Tiivistelmä
Työelämän murroksen myötä on alettu myös julkisella sektorilla toteuttamaan laajasti erilaisia uudistuksia toiminnan tehostamiseksi, kuten vanhojen rakenteiden purkaminen ja toiminnan automatisointi. Muutokset tuovat mukanaan uudenlaisia työn luonteeseen liittyviä vaatimuksia organisaatioille ja sen myötä myös työntekijöille ja johtamiselle. Erityisesti asiantuntijatyö on muutosten myötä murroksessa, sillä työtehtävät tulevat olemaan tulevaisuudessa yhä irtonaisempia, toimintakenttä kompleksisempi ja tekeminen aikaan ja paikkaan sitoutumatonta. Asiantuntijatyön murros näkyy tutkielman kohdeorganisaatiossa Verohallinnossa erityisesti uusina odotuksina työntekijöille sekä toimintatapojen muutoksena koko organisaatiotasolla, ravistaen pitkät julkishallinnolliset, hierarkkiset perinteet omaavaa kulttuuria ja rakenteita joustavimmiksi. Uudet toimintatavat korostavat asiantuntijatyössä itseohjautuvuutta. Itseohjautuvuus mainitaan Verohallinnon uudessa strategiassa ja sitä voidaan pitää ikään kuin asiantuntijatyön keinona vastata muuttuviin työelämän haasteisiin, jossa tekemiseltä edellytetään yhä enemmän omatoimisuutta, itsensä johtamista ja kokonaisuuksien hallintaa.
Jotta Verohallintoa voidaan lähteä viemään itseohjautuvampaan suuntaan, on ensin määriteltävä, mitä itseohjautuvuus kohdeorganisaatiossa tarkoittaa, millaisena se koetaan tällä hetkellä, mitä sen lisääminen edellyttää johtamiselta ja kartoittaa, mitä mahdollisuuksia ja rajoitteita näihin liittyy. Tässä laadullisessa tutkimuksessa pyrittiin hakemaan vastauksia näihin kysymyksiin teemahaastatteluiden avulla, jotka kohdistuivat Verohallinnon yksikön toimintayksiköissä johtajan, esimiehen sekä johtavan asiantuntijan roolissa työskenteleviin henkilöihin. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä perehdyttiin lähemmin itseohjautuvuuden ilmiöön ja ulottuvuuksiin sekä itseohjautuvuuteen liittyviin johtamistekijöihin.
Tutkielman perusteella voidaan todeta haastateltavien näkemysten vastaavan hyvin teoriassa esiteltyjä näkemyksiä itseohjautuvuudesta ja sen edistämiseen liittyvästä johtajuudesta ja johtamisesta. Vaikka itseohjautuvuus nähtiin käsitteenä olevan enimmäkseen vielä hieman irrallinen ja epäkonkreettinen omassa työyhteisössä, ilmeni haastatteluissa siitä huolimatta toimintayksiköiden tekemisessä paljon itseohjautuvuuden elementtejä sekä yksilö-, ryhmä-, että organisaatiotasolla. Se koetaan erityisesti työn tekemisen tapana erittäin positiiviseksi ja tavoiteltavaksi. Suurimmaksi itseohjautuvuuden rajoitteeksi osoittautui viranomaisvelvoitteen tuomat rakenteet sekä toimintakulttuuri. Yllättävää oli, että sukupolvien väliset erot nousivat joka tasoa tarkastellessa itseohjautuvuuden edistämisen ja sen johtamisen näkökulmasta erityiseksi haasteeksi.
Tutkielma osoittaa, että suurimmaksi osaksi henkilöstöllä nähdään olevan potentiaalia ja osaamista työskennellä itseohjautuvasti, mutta se edellyttäisi johdolta vielä enemmän luottamusta ja uskallusta jakaa valtaa ja vastuuta – uudenlaista, osallistavampaa johtamista ja jaettua johtajuutta toiminnassa ja esimiestyössä.
Jotta Verohallintoa voidaan lähteä viemään itseohjautuvampaan suuntaan, on ensin määriteltävä, mitä itseohjautuvuus kohdeorganisaatiossa tarkoittaa, millaisena se koetaan tällä hetkellä, mitä sen lisääminen edellyttää johtamiselta ja kartoittaa, mitä mahdollisuuksia ja rajoitteita näihin liittyy. Tässä laadullisessa tutkimuksessa pyrittiin hakemaan vastauksia näihin kysymyksiin teemahaastatteluiden avulla, jotka kohdistuivat Verohallinnon yksikön toimintayksiköissä johtajan, esimiehen sekä johtavan asiantuntijan roolissa työskenteleviin henkilöihin. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä perehdyttiin lähemmin itseohjautuvuuden ilmiöön ja ulottuvuuksiin sekä itseohjautuvuuteen liittyviin johtamistekijöihin.
Tutkielman perusteella voidaan todeta haastateltavien näkemysten vastaavan hyvin teoriassa esiteltyjä näkemyksiä itseohjautuvuudesta ja sen edistämiseen liittyvästä johtajuudesta ja johtamisesta. Vaikka itseohjautuvuus nähtiin käsitteenä olevan enimmäkseen vielä hieman irrallinen ja epäkonkreettinen omassa työyhteisössä, ilmeni haastatteluissa siitä huolimatta toimintayksiköiden tekemisessä paljon itseohjautuvuuden elementtejä sekä yksilö-, ryhmä-, että organisaatiotasolla. Se koetaan erityisesti työn tekemisen tapana erittäin positiiviseksi ja tavoiteltavaksi. Suurimmaksi itseohjautuvuuden rajoitteeksi osoittautui viranomaisvelvoitteen tuomat rakenteet sekä toimintakulttuuri. Yllättävää oli, että sukupolvien väliset erot nousivat joka tasoa tarkastellessa itseohjautuvuuden edistämisen ja sen johtamisen näkökulmasta erityiseksi haasteeksi.
Tutkielma osoittaa, että suurimmaksi osaksi henkilöstöllä nähdään olevan potentiaalia ja osaamista työskennellä itseohjautuvasti, mutta se edellyttäisi johdolta vielä enemmän luottamusta ja uskallusta jakaa valtaa ja vastuuta – uudenlaista, osallistavampaa johtamista ja jaettua johtajuutta toiminnassa ja esimiestyössä.