EU-sääntelyn asettamat reunaehdot kansalaisten hyvinvointiin perustuville valtion monopoleille
Salonen, Joonas (2018)
Salonen, Joonas
2018
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Suomen alkoholi- ja arpajaislainsäädännöt ovat muuttuneet äskettäin: alkoholilain kokonaisuudistus toteutettiin vuonna 2018 ja arpajaislakia uudistettiin vuonna 2017. Arpajaislain uudistus on kaksivaiheinen ja seuraava vaihe on tarkoitus toteuttaa eduskunnan syysistuntokaudella 2018. Sekä alkoholi- että arpajaislainsäädännöt pyrkivät ehkäisemään ihmisille aiheutuvia sosiaalisia, taloudellisia ja terveydellisiä haittoja. Kyseisten lainsäädäntöjen uudistukset eivät kuitenkaan olleet samansuuntaisia, vaikka sekä alkoholi että rahapelit aiheuttavat haittoja. Alkoholilainsäädäntöä vapautettiin ja arpajaislakia puolestaan tiukennettiin. Alko Oy:llä ja Veikkaus Oy:llä on näihin lakeihin perustuva oikeudellinen monopoli.
EU:lla ei ole harmonisoitua lainsäädäntöä alkoholin tai rahapelien alalla. EU:n perusvapaudet ovat usein ristiriidassa kansallisten monopolien kanssa. Tämä on johtanut lukuisiin oikeustapauksiin, ja EU:n kanta alkoholi- ja rahapeliasioihin on johdettu EU-tuomioistuimen oikeuskäytännöstä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä ovat ne reunaehdot, joiden perusteella kansalliset monopolit voidaan hyväksyä, koska pääsääntöisesti EU-oikeuden tulisi soveltua kansallisen oikeuden sijaan. Lisäksi pohdin, onko sillä asian kannalta merkitystä, että Alko Oy:n ja Veikkaus Oy:n monopolit perustuvat kansalaisten hyvinvointiin. Hyvinvointia pyritään lisäämään ehkäisemällä alkoholista ja rahapeleistä aiheutuvia haittoja. Pohdin myös syitä sille, miksi hyvin samankaltaisia hyödykkeitä sääntelevät lainsäädännöt ovat uudistusten jälkeen niin erilaiset ja voiko uudistuneilla lainsäädännöillä olla vaikutusta Alko Oy:n ja Veikkaus Oy:n monopoliasemiin EU-oikeudellisesta näkökulmasta.
Tutkimukseni keskeisimpiä käsitteitä ovat monopoli, alkoholijuoma, arpajaiset ja rahapelit. Monopolilla tarkoitetaan tilannetta, jossa markkinoilla on vain yksi myyjä. Alkoholijuomalla tarkoitetaan alkoholilain mukaan nautittavaksi tarkoitettua enintään 80% etyylialkoholia sisältävää juomaa. Arpajaisilla tarkoitetaan arpajaislain mukaan kokonaan tai osittain sattumaan perustuvaa tapahtumaa, josta henkilö voi saada rahallisen voiton. Osallistuminen edellyttää vastikkeen antamista. Rahapelit ovat puolestaan arpajaisia, joista voi voittaa rahaa.
Tutkimusmetodini ovat sekä oikeusdogmatiikka että oikeussosiologia. Tutkimuksen tavoitteena on analysoida ja jäsentää voimassa olevaa oikeutta oikeusdogmatiikan avulla, mutta myös pyrkiä löytämään syitä ja seurauksia oikeudellisille ilmiöille oikeussosiologian avulla. Tutkimusaineistoni perustuu sekä EU- että kansallisiin oikeusnormeihin, EU-oikeuskäytäntöön, lainvalmisteluainestoihin, EU-oikeudelliseen kirjallisuuteen ja sekä oikeudellisiin että yhteiskuntatieteellisiin artikkeleihin.
Tutkimuksen perusteella kansalliset monopolit ovat EU-oikeuden näkökulmasta hyväksyttäviä. Tämä on kuitenkin poikkeus pääsääntöön, sillä monopolien ylläpitämisen tulee perustua yleiseen etuun perustuvaan pakottavaan syyhyn. Tällainen syy linkittyy usein kansalaisten hyvinvointiin, sillä käytettyjä perusteita olivat mm. kansanterveyden suojelu ja rikosten estäminen. Alkoholilainsäädännön vapautuminen ja arpajaislainsäädännön tiukentuminen pyrkivät vastaamaan ulkomaiseen paineeseen. Alkoholilainsäädännön vapauttaminen ei kuitenkaan ole täysin linjassa alkoholilain perimmäisen tavoitteen kanssa.