The Role of Singing in Places of Work as an Aspect of Women's Popular Culture

Abstract

Naisten populaarikulttuuri on usein liitetty kulutukseen, ei niinkään tuottamiseen. Lukuisat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että työskennellessään yhdessä sekä pienissä työpajoissa, että tehdasteollisuudessa naiset todennäköisesti laulavat miehiä useammin ja he myös laulavat yhdessä eivätkä ainoastaan yksinään. Juuri nämä naisryhmät ovat jääneet vaille työlaulujen kerääjien huomiota, eivätkä kerääjät ole myöskään olleet kiinnostuneita yhdessä laulamisesta. Tässä artikkelissa haluankin tarkastella juuri yhteislaulamisen dynamiikan kehittymistä työpaikoilla. On jossain määrin paradoksaalista, että tähän dynamiikkaan usein liittyy jopa niinkin henkilökohtaisia asioita kuin sopivan puolison valinta. Nauhoitetun musiikin toistamisella työpaikoilla on tietty funktio, kun taas Belfastissa tehty tutkimus osoitti, että naisten oma laulaminen ei ole ainoastaan voimaannuttavaa vaan myöskin vastavuoroista. Naisten työlaulujen on todettu palvelevan kolmea tarkoitusta, jotka ovat aikajärjestyksessä: rytmin luominen työprosessiin, yhteisöllisyyden rakentaminen ja ryhmäidentiteetin aikaan saaminen. Laulut loivat usein diskursiivisen kontekstin, jossa naiset itse puhuivat eivätkä tarvinneet ketään puhumaan puolestaan. He itse toimivat symbolisen minuutensa siirtämisessä puhujaan. Artikkelissa esitän, että työlaulujen kaltaiset sosiaaliset käytänteet voivat syntyä ja elää ainoastaan kiinteässä yhteisössä, jonka jäsenet viettävät yhdessä tuntikausia työnsä ääressä tai toimiessaan yhdessä työn ulkopuolella mielenosoituksessa tai karnevaaleissa.