Finnische Bezeichnungen für ‚junger Mann‘ im Roman Miehen tie von F. E. Sillanpää und ihre Entsprechungen in der deutschen, französischen und schwedischen Übersetzung. Ein semantischer Übersetzungsvergleich in Bezug auf die Äquivalenz
Harju, Laura (2012)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa tutkitaan synonyymisten sanojen käännöksiä perusmerkityksien eli denotaatioiden ja sivumerkityksien eli konnotaatioiden avulla. Materiaalina käytetään F. E. Sillanpään romaanin Miehen tie (1932) ensimmäistä lukua, jossa nuorta miestä tarkoittavia synonyymisiä sanoja esiintyy runsaasti, sekä romaanin saksannosta Eines Mannes Weg (1967), ranskannosta Paavo (1946) ja ruotsinnosta En mans väg (1954). Tavoitteena on selvittää, ovatko suomenkieliset sanat ja niiden käännökset synonyymejä keskenään, eli ovatko sanojen perus- ja sivumerkitykset yhtenevät. Tästä analyysistä johdetaan vertailu käännöksien kesken ja arvioidaan käännöksien ekvivalenttiaste, eli kuinka hyvin käännöksien merkitykset vastaavat alkuperäisten sanojen merkityksiä.
Suomenkielisten sanojen ja niiden käännöksien denotaatiot ja konnotaatiot määritellään yksikielisten sanakirjojen avulla. Määrittelyssä käytetään vanhempia sanakirjoja, koska alkuperäisteos on ilmestynyt 1930-luvulla ja analyysissä otetaan huomioon sen aikaiset sanojen merkitykset. Alkuoletuksena on, että kääntäjät ovat pyrkineet säilyttämään joko sanojen denotaatiot tai konnotaatiot muuttumattomina. Analyysin tulos tukee oletusta. Suomenkielisten sanojen ja niiden käännösten perusmerkitykset tai sivumerkitykset ovat useimmissa tapauksissa säilyneet muuttumattomina. Jos näin ei ole, ovat perusmerkitykset kuitenkin osittain yhteneväiset. Näissä tapauksissa kuvaa sekä suomenkielinen sana että sen käännös useimmiten miespuolista henkilöä.
Kääntäjien ratkaisujen ekvivalenttiasteen vertailu tutkimuksessa käytetyn materiaalin pohjalta paljastaa, että denotaatiot ja konnotaatiot ovat kääntäjien sanavalintojen taustalla. Saksannoksessa ja ruotsinnoksessa kääntäjät ovat suosineet perusmerkityksien pitämistä muuttumattomana, kun taas ranskannoksessa sivumerkitykset ovat olleet kääntäjälle tärkeämmässä asemassa.
Suomenkielisten sanojen ja niiden käännöksien denotaatiot ja konnotaatiot määritellään yksikielisten sanakirjojen avulla. Määrittelyssä käytetään vanhempia sanakirjoja, koska alkuperäisteos on ilmestynyt 1930-luvulla ja analyysissä otetaan huomioon sen aikaiset sanojen merkitykset. Alkuoletuksena on, että kääntäjät ovat pyrkineet säilyttämään joko sanojen denotaatiot tai konnotaatiot muuttumattomina. Analyysin tulos tukee oletusta. Suomenkielisten sanojen ja niiden käännösten perusmerkitykset tai sivumerkitykset ovat useimmissa tapauksissa säilyneet muuttumattomina. Jos näin ei ole, ovat perusmerkitykset kuitenkin osittain yhteneväiset. Näissä tapauksissa kuvaa sekä suomenkielinen sana että sen käännös useimmiten miespuolista henkilöä.
Kääntäjien ratkaisujen ekvivalenttiasteen vertailu tutkimuksessa käytetyn materiaalin pohjalta paljastaa, että denotaatiot ja konnotaatiot ovat kääntäjien sanavalintojen taustalla. Saksannoksessa ja ruotsinnoksessa kääntäjät ovat suosineet perusmerkityksien pitämistä muuttumattomana, kun taas ranskannoksessa sivumerkitykset ovat olleet kääntäjälle tärkeämmässä asemassa.