Matkailualan verkostot Etelä-Pohjanmaalla - Tuloksellisuus ja TE-keskuksen rooli verkostoissa
Suvanto, Hannele (2001)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla matkailu on pienimuotoista, mutta koko ajan kasvavaa. Tulevaisuuden tavoitteena on nostaa Etelä-Pohjanmaan matkailuimagoa muun muassa luontomatkailussa ja ostos- ja kulttuurimatkailussa. Markkamääräisesti suurimmat EU:n osarahoittamat hankkeet kohdentuivat kulttuuritarjonnan ja luontokohteiden kehittämiseen sekä matkailualan koulutukseen. Onnistuneet hankkeet olivat usein pienimuotoisia ja selkeitä. Verkostoilla on valittavanaan monenlaisia yhteistyömahdollisuuksia, kuten markkinointiyhteistyö. Verkostoitumisen tuloksellisuus koostuu monista tekijöistä. Tässä tutkimuksessa tuloksellisuus jaettiin kolmeen eri ryhmään: strategiset, sosiaalis-psykologiset ja taloudelliset hyödyt. Strategiset hyödyt ovat esimerkiksi palveluvalikoiman laajentaminen, erikoituminen, resurssien ja riskin jakaminen. Sosiaalis-psykologisia hyötyjä ovat puolestaan kontaktiverkostojen laajentuminen, muilta oppiminen, henkinen tuki ja julkisuus. Taloudellisiksi hyödyiksi mainitaan liikevaihdon kasvattaminen ja kustannussäästöt.
Tutkimus oli sekä kvalitatiivinen että kvantitatiivinen. Tutkimusmenetelminä olivat kyselylomake ja teemahaastattelu ja tutkimuskohteina kolme matkailualan verkostoa Etelä-Pohjanmaalla. Verkostoista haastateltiin kahdeksaa aktiivitoimijaa ja lopuille jäsenille lähetettiin kyselylomakkeet.
Matkailualalla on paljon pieniä ja sivutoimisia yrityksiä. Tutkimuksessa ilmeni, että verkostoituminen on monelle pk-yritykselle mahdollisuus laajempaan markkinointiin, messuille osallistumiseen, julkisuuteen ja alueelliseen tunnettuuteen. Matkailuyrittäjä voi laajentaa muun muassa palveluitaan ja saada synergiaa. Tutkimustulokset osoittivat myös, että verkoston jäsenet saavat merkittävästi sosiaalis-psykologisia hyötyjä, kuten henkistä tukea ja tietotaitoa. TE-keskuksen rooli on merkittävä taloudellisen ja muun tuen antajana verkostoissa. Tukimuotoja kritisoitiin myös paljon. Tulevaisuudessa verkostojen jäsenet toivovat lisää taloudellista tukea ja täsmäkoulutusta.