Vähennysoikeuden rajoitukset arvonlisäverotuksessa
Roiko, Marja-Tuulia (2002)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan arvonlisäverotukseen liittyviä vähennysoikeuden rajoituksia pääasiassa arvonlisäverolaissa olevan viisikohtaisen vähennysoikeuden rajoitusluettelon pohjalta. Vaikka perusperiaatteena on laaja vähennysoikeus, joitakin rajoituksia on edelleen. Vähennysoikeuden rajoitukset nojautuvat pitkälti Euroopan Unionissa noudatettuihin direktiiveihin ja käytäntöön, mm. kulutusneutraliteetin säilymiseen. EU:n arvonlisäverodirektiivin mukaan vähennystä ei saa tehdä sellaisten hyödykkeiden hankinnasta, jotka eivät ahtaasti tulkiten ole liiketoiminnan kuluja tai jos tällaisia hyödykkeitä käytetään yksityiskulutukseen. Laissa olevat säännökset vähennysoikeuden rajoituksista ovat tyhjentävät, joten tulkintatilanteissa tulisi olla siten aina lähtökohtana vähennysoikeus. Kuitenkin erilaisia ja keskenään ristiriitaisia tulkintoja vähennysoikeudesta tai sen puuttumisesta kyseisissä tilanteissa on paljon. Näihin perehdytään mm. erilaisten oikeustapausten perusteella. Lopuksi erityistapauksena käsitellään käytettyjen tavaroiden marginaaliverotusta. Tutkimus toteutetaan perinteisen oikeustieteellisen tutkimusmenetelmän lailla, tarkastelun taustalla on voimassa oleva lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö.