Makrotekijöiden vaikutus operointimuodon valinnassa Baltian markkinoille: erityistarkastelussa vähittäiskaupan toimiala
Pyörälä, Ilmari (2006)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Baltian maissa on tapahtunut valtavasti muutoksia viimeisen reilun viidentoista vuoden aikana. Maat vapautuivat kommunistisesta vallasta ja ovat tänä päivänä EU:n jäseniä. Tämän työn tarkoituksena on selvittää, miten tämä Baltian ulkoisen, eli makroympäristön muutos on vaikuttanut alueella toimivien, tutkimukseen valittujen suomalaisten vähittäiskauppayritysten operointimuotovalintoihin. Lisäksi tarkoituksena on selvittää työhön valittujen kohdeyritysten toiminnan laajuuden kehitystä Baltiassa eri vuosina.
Tutkimuksessa esitellään aluksi yleisellä tasolla vähittäiskaupan kansainvälistymistä sekä vähittäiskaupan yleisesti käyttämiä operointimuotoja. Työn teoreettinen viitekehys kootaan kirjallisuudesta ja artikkeleista, jotka käsittelevät yritysten operointimuotovalintaan vaikuttavia ulkoisia makrotekijöitä. Teoreettisessa viitekehyksessä nämä ulkoiset tekijät jaetaan poliittisiin, taloudellisiin sekä kulttuurillisiin tekijöihin. Tämän työn empiirisen osan tutkimusmenetelmänä on käytetty niin sanottua arkistoanalyysiä, joka perustuu sekundaariaineistoon. Empiirisessä osassa on ensinnäkin tutkittu Baltian alueen toimintaympäristöä eri vuosina, perustuen eri lähteistä löydettyyn arkistoaineistoon. Seuraavaksi työn empiirisessä osassa suoritetaan case-yritystutkimus. Tässä tutkimuksessa selvitetään valittujen kohdeyritysten operointimuotokäyttäytymistä eri vuosina Baltiassa. Lisäksi tarkastellaan näiden yritysten Baltian toiminnan laajuutta eri ajanjaksoina, mikä toteutetaan tarkastelemalla Baltian liikevaihtoa ja myymälämäärää. Kohdeyrityksiksi on valittu SOK, Kesko, Stockmann, Rautakirja, Tiimari sekä Neste Oil. Tutkimusaineistona käytetään muun muassa näiden yritysten vuosikertomuksia.
Työn empiriaosuudesta löydettiin tukea teoriaosuuteen valituille malleille, joten yrityksen ulkoisilla-, eli makrotekijöillä voidaan olettaa olevan ainakin jossain määrin vaikutusta sen kansainvälisen operointimuodon valinnassa. Työn empiria-osuudesta käy varsin selvästi ilmi, että työhön valittujen vähittäiskaupan kohdeyritysten Baltian alueen volyymi on lähes koko niiden Baltian toimintansa ajan ollut jatkuvassa kasvussa. Baltiasta on siis tullut näille kohdeyrityksille koko ajan entistä tärkeämpi markkina-alue.