Aktiivisuus työttömyysturvan ehtona ja työttömän oman aktiivisuuden rajat
Heikkilä, Minerva (2015)
Heikkilä, Minerva
2015
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää aktiivisuutta työttömyysturvan ehtona sekä työttömän työnhakijan oman aktiivisuuden rajoituksia työttömyysturvalainsäädännössä. Aktivointi on ollut osa Suomen työttömyysturvaa jo 1970-luvulta saakka, ja erityisesti 1990-luvun laman jälkeen siitä tuli vahva osa työttömyysturvajärjestelmää sekä työttömyysturvaan liittyvää lainsäädäntöä. Aktivoinnin avulla pyritään ohjaamaan työvoiman liikkuvuutta ja sopivuutta sekä kannustetaan työnhakijoita työmarkkinoille, lisäkoulutukseen sekä yritystoimintaan erilaisten aktivointitoimenpiteiden avulla. Kun Suomen taloustilanne on 2010-luvulla taas huonontunut ja samanaikaisesti työttömien määrä on ollut kasvussa, on aktivointiin ja työttömien omaan aktiivisuuteen liittyvä lainsäädäntökin jälleen ajankohtaista.
Tässä tutkimuksessa aktivointia käsitellään työttömän työnhakijan ja tämän oikeudellisen aseman ja oikeusturvan kannalta sekä pohditaan työttömän oman aktiivisuuden vaikutuksia suhteessa työttömyysturvaan. Aktivointia käsitellään oikeusdogmaattiselta pohjalta, joten lähteet koostuvat voimassaolevasta työttömyysturvan lainsäädännöstä, lakien esitöistä, oikeustapauksista sekä sosiaalioikeudellisesta oikeuskirjallisuudesta. Lisäksi lähteinä on käytetty esimerkiksi Kelan ja työ- ja elinkeinoministeriön tutkimuksia sekä ohjeita lakien soveltamiseksi. Keskeisinä lähteinä toimivat Perustuslain (11.6.1999/731) 18 ja 19 §, työttömyysturvalaki (30.12.2002/1290), laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta (28.12.2012/916) sekä laki toimeentulotuesta (30.12.1997/1412).
Työttömyysturvaan liittyvä lainsäädäntö on monimutkaista, muuttuu jatkuvasti ja koostuu useasta rinnakkaisesta laista. Lainsäädäntö on melko vaikeasti ymmärrettävissä, ja jatkuva muutos vaikeuttaa myös ennakointia erilaisissa tilanteissa. Oikeustapauksia aiheesta on vähän, mikä saattaa osaltaan johtua juuri monimutkaisesta lainsäädännöstä. Työttömyysturvaan liittyviä aktivoinnin keinoja on lainsäädännössä runsaasti, eikä tässä tutkimuksessa ole pystytty niitä kaikkia käsittelemään. Myös lainsäädäntöön liittyviä ongelmia on työttömien kannalta runsaasti, ja monen ongelman käsittely mahdollistaisi kokonaan oman tutkimuksensa. Tämä tutkimus onkin pintaraapaisu aktivointiin liittyviin ongelmiin.
Ongelmia aiheuttavat esimerkiksi sellaiset aktivointitoimenpiteet, jotka rajoittavat yksilön oikeutta valita vapaasti työnsä tai ammattinsa sekä rajoittavat mahdollisuutta erota työstä. Lisäksi ongelmia aiheuttavat lainsäädännön erilaiset tulkinnat ja yksittäisille TE-toimistoille myönnetty harkintavalta. Tällöin aktivointi ei välttämättä toteudu parhaalla mahdollisella tavalla ja työttömien oikeusturva vaarantuu sekä mahdollisuus ennakoida eri toimintatapojen vaikutuksia vaikeutuu. Yritykset voivat joissakin tilanteissa käyttää myös aktivoivia toimenpiteitä hyväkseen ja korvata palkattuja työntekijöitä esimerkiksi työkokeilussa olevilla työttömillä. Ongelmia liittyy myös nuorten aktivointiin, sillä erityisesti alle 17-vuotiaat jäävät työttömyysturvaan liittyvän aktivoinnin ulkopuolelle. Työttömän pyrkiessä omaan aktiivisuuteen esimerkiksi osallistumalla palkattomaan työhön ei työttömyysturvalaki välttämättä jousta ja oma aktiivisuus saattaa aiheuttaa karenssin tai tuen epäämisen kokonaan. Voimassa oleva lainsäädäntö ei siis ole työttömän kannalta katsottuna erityisen joustavaa eikä aina ota yksilöllisiä tarpeita huomioon.
Tässä tutkimuksessa aktivointia käsitellään työttömän työnhakijan ja tämän oikeudellisen aseman ja oikeusturvan kannalta sekä pohditaan työttömän oman aktiivisuuden vaikutuksia suhteessa työttömyysturvaan. Aktivointia käsitellään oikeusdogmaattiselta pohjalta, joten lähteet koostuvat voimassaolevasta työttömyysturvan lainsäädännöstä, lakien esitöistä, oikeustapauksista sekä sosiaalioikeudellisesta oikeuskirjallisuudesta. Lisäksi lähteinä on käytetty esimerkiksi Kelan ja työ- ja elinkeinoministeriön tutkimuksia sekä ohjeita lakien soveltamiseksi. Keskeisinä lähteinä toimivat Perustuslain (11.6.1999/731) 18 ja 19 §, työttömyysturvalaki (30.12.2002/1290), laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta (28.12.2012/916) sekä laki toimeentulotuesta (30.12.1997/1412).
Työttömyysturvaan liittyvä lainsäädäntö on monimutkaista, muuttuu jatkuvasti ja koostuu useasta rinnakkaisesta laista. Lainsäädäntö on melko vaikeasti ymmärrettävissä, ja jatkuva muutos vaikeuttaa myös ennakointia erilaisissa tilanteissa. Oikeustapauksia aiheesta on vähän, mikä saattaa osaltaan johtua juuri monimutkaisesta lainsäädännöstä. Työttömyysturvaan liittyviä aktivoinnin keinoja on lainsäädännössä runsaasti, eikä tässä tutkimuksessa ole pystytty niitä kaikkia käsittelemään. Myös lainsäädäntöön liittyviä ongelmia on työttömien kannalta runsaasti, ja monen ongelman käsittely mahdollistaisi kokonaan oman tutkimuksensa. Tämä tutkimus onkin pintaraapaisu aktivointiin liittyviin ongelmiin.
Ongelmia aiheuttavat esimerkiksi sellaiset aktivointitoimenpiteet, jotka rajoittavat yksilön oikeutta valita vapaasti työnsä tai ammattinsa sekä rajoittavat mahdollisuutta erota työstä. Lisäksi ongelmia aiheuttavat lainsäädännön erilaiset tulkinnat ja yksittäisille TE-toimistoille myönnetty harkintavalta. Tällöin aktivointi ei välttämättä toteudu parhaalla mahdollisella tavalla ja työttömien oikeusturva vaarantuu sekä mahdollisuus ennakoida eri toimintatapojen vaikutuksia vaikeutuu. Yritykset voivat joissakin tilanteissa käyttää myös aktivoivia toimenpiteitä hyväkseen ja korvata palkattuja työntekijöitä esimerkiksi työkokeilussa olevilla työttömillä. Ongelmia liittyy myös nuorten aktivointiin, sillä erityisesti alle 17-vuotiaat jäävät työttömyysturvaan liittyvän aktivoinnin ulkopuolelle. Työttömän pyrkiessä omaan aktiivisuuteen esimerkiksi osallistumalla palkattomaan työhön ei työttömyysturvalaki välttämättä jousta ja oma aktiivisuus saattaa aiheuttaa karenssin tai tuen epäämisen kokonaan. Voimassa oleva lainsäädäntö ei siis ole työttömän kannalta katsottuna erityisen joustavaa eikä aina ota yksilöllisiä tarpeita huomioon.