Rahanpesun sääntelyn haasteet: Painopisteenä itsepesun kriminalisointi
Peltola, Jarkko Juhani (2012)
2012
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Rahanpesurikoksista säädetään rikoslain 32 luvussa. Aikaisemmin rahanpesusäännökset sisällytettiin kätkemisrikoksia koskevaan lainsäädäntöön. Rahanpesu erotettiin 1.4.2003 voimaan tulleella lakimuutoksella kätkemisrikoksista saaden oman erillisen tunnusmerkistön. Kansallista lainsäädäntöä on kuitenkin viime vuosina tarkastettu vastaamaan nykyajan vaatimuksia, sillä rahanpesijät etsivät jatkuvasti uusi mahdollisuuksia rahanpesuprosessin tekemiseen. Lainsäädännönkin on näin ollen kyettävä mukautumaan jatkuvasti muuttuvassa rahanpesun toimintakentässä.
Tutkimus on niin oikeusdogmaattinen kuin myös oikeuspoliittinen. Oikeusdogmaattinen ote tulee esille tarkastellessa rahanpesun määritelmää, rahanpesulainsäädännön sisältöä ja miten kansainväliset sopimukset sekä ylikansalliset direktiivit vaikuttavat kansalliseen lainsäädäntöön. Tutkimuksessa tuodaan myös esille rahanpesunprosessin vaiheet ja käytössä olevat torjuntakeinot. Oikeuspoliittisen metodin mukaisesti tutkimuksessa tarkastellaan rahanpesulainsäädäntömuutoksia nykyisine ongelmineen. Lainsäädäntömuutosten osalta painopiste on rahan itsepesun kriminalisoimiseksi tähtäävässä lakihankkeessa.
Rikoslain 32 luvun 6§:ssä säädetään rahanpesun tunnusmerkistöstä. Pykälän ongelmaksi koettiin 1.4.2004 jälkeenkin, että se ei edelleenkään kata kaikkia tekomuotoja. Tästä syystä uusi tunnusmerkistö astui voimaan 1.6.2011 kattaen nykyisellään lähes kaikki rahanpesun eri muodot. Muutoksessa ei kuitenkaan tehty muutoksia muuhun kun pykälän sanamuotoon, joten se aiheuttaa ongelmia menettämisseuraamusten osalta siitä syystä, että rahanpesurikoksissa ei ole asianomistajaa.
Suomi on saanut palautetta itsepesun kriminalisoimattomuuden osalta. Suomen tämän hetkinen kanta on se, että esirikoksen tekijää ei voida rangaista rahanpesusta, sillä rahanpesuun sisältyvä moitittavuus on huomioitu esirikoksen rangaistuksessa. Merkittävänä ongelmana on kuitenkin se, että pienikin osallistuminen vähäiseenkin esirikokseen, poistaa mahdollisuuden rangaista rahanpesusta. Muun muassa nämä seikat ja kansainväliset huomautukset Suomen lainsäädäntöä kohtaan ovat johtaneet siihen, että oikeusministeriön asettama työryhmä ryhtyi pohtimaan mahdollisuutta kriminalisoida itsepesu. Työryhmän muistio ja sitä seuranneet asiantuntijalausunnot toimivat pohjana hallituksen esitykselle rikoslain 32 luvun 11§ ja 12§ muuttamisesta.
Hallituksen esitys ehdottaa itsepesun osalta rikoslain 11§ muuttamista siten, että henkilö voitaisiin tuomita esirikoksen osallisuuden estämättä törkeästä rahanpesusta, mikäli rahanpesurikos muodostaa tekojen jatkuvuus ja suunnitelmallisuus huomioon ottaen olennaisimman ja moitittavimman osan rikoskokonaisuudesta. Samassa esityksessä ehdotetaan parantamaan asianomistajan oikeuksia rikoslain 32 luvun 12§ menettämisseuraamuksen osalta.
Lainsäädäntömuutokset ovat relevantteja, sillä rahanpesurikokset kansainvälistyvät ja monimutkaistuvat jatkuvasti. Lainsäädännön on kyettävä vastaamaan sille asetettuihin haasteisiin ja sen on pystyttävä puuttumaan nimenomaisesti ongelmien ytimeen.
Tutkimus on niin oikeusdogmaattinen kuin myös oikeuspoliittinen. Oikeusdogmaattinen ote tulee esille tarkastellessa rahanpesun määritelmää, rahanpesulainsäädännön sisältöä ja miten kansainväliset sopimukset sekä ylikansalliset direktiivit vaikuttavat kansalliseen lainsäädäntöön. Tutkimuksessa tuodaan myös esille rahanpesunprosessin vaiheet ja käytössä olevat torjuntakeinot. Oikeuspoliittisen metodin mukaisesti tutkimuksessa tarkastellaan rahanpesulainsäädäntömuutoksia nykyisine ongelmineen. Lainsäädäntömuutosten osalta painopiste on rahan itsepesun kriminalisoimiseksi tähtäävässä lakihankkeessa.
Rikoslain 32 luvun 6§:ssä säädetään rahanpesun tunnusmerkistöstä. Pykälän ongelmaksi koettiin 1.4.2004 jälkeenkin, että se ei edelleenkään kata kaikkia tekomuotoja. Tästä syystä uusi tunnusmerkistö astui voimaan 1.6.2011 kattaen nykyisellään lähes kaikki rahanpesun eri muodot. Muutoksessa ei kuitenkaan tehty muutoksia muuhun kun pykälän sanamuotoon, joten se aiheuttaa ongelmia menettämisseuraamusten osalta siitä syystä, että rahanpesurikoksissa ei ole asianomistajaa.
Suomi on saanut palautetta itsepesun kriminalisoimattomuuden osalta. Suomen tämän hetkinen kanta on se, että esirikoksen tekijää ei voida rangaista rahanpesusta, sillä rahanpesuun sisältyvä moitittavuus on huomioitu esirikoksen rangaistuksessa. Merkittävänä ongelmana on kuitenkin se, että pienikin osallistuminen vähäiseenkin esirikokseen, poistaa mahdollisuuden rangaista rahanpesusta. Muun muassa nämä seikat ja kansainväliset huomautukset Suomen lainsäädäntöä kohtaan ovat johtaneet siihen, että oikeusministeriön asettama työryhmä ryhtyi pohtimaan mahdollisuutta kriminalisoida itsepesu. Työryhmän muistio ja sitä seuranneet asiantuntijalausunnot toimivat pohjana hallituksen esitykselle rikoslain 32 luvun 11§ ja 12§ muuttamisesta.
Hallituksen esitys ehdottaa itsepesun osalta rikoslain 11§ muuttamista siten, että henkilö voitaisiin tuomita esirikoksen osallisuuden estämättä törkeästä rahanpesusta, mikäli rahanpesurikos muodostaa tekojen jatkuvuus ja suunnitelmallisuus huomioon ottaen olennaisimman ja moitittavimman osan rikoskokonaisuudesta. Samassa esityksessä ehdotetaan parantamaan asianomistajan oikeuksia rikoslain 32 luvun 12§ menettämisseuraamuksen osalta.
Lainsäädäntömuutokset ovat relevantteja, sillä rahanpesurikokset kansainvälistyvät ja monimutkaistuvat jatkuvasti. Lainsäädännön on kyettävä vastaamaan sille asetettuihin haasteisiin ja sen on pystyttävä puuttumaan nimenomaisesti ongelmien ytimeen.