Kehittämisyhtiön sidosryhmäviestintä. Tarkastelussa Vaasanseudun kehitys Oy:n viestintä yrittäjien näkökulmasta
Mäenpää, Heidi (2006)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten Vaasanseudun kehitys Oy:n (VASEK) tärkein sidosryhmä eli yrittäjät kokevat VASEKin sidosryhmäviestinnän. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti VASEKin ja sen sidosryhmän keskinäiset vuorovaikutussuhteet ja keskinäinen yhteistyö sekä yhtiön sidosryhmilleen kohdistama tiedotus.
Tutkimusaineisto muodostuu 132 kyselyyn saadusta vastauksesta. Kaikkiaan lomakkeita lähetettiin 500 yritykselle. Tutkimuksessa on mukana yrityksiä, joiden kanssa VASEK on ollut tekemisissä sekä yrityksiä, joiden kanssa yhtiö ei ole vielä ollut tekemisissä. Kysely toteutettiin pääosin www-lomakkeella, mutta joitakin lomakkeita lähetettiin myös postitse. Kyselylomakkeessa oli 20 strukturoitua kysymystä ja yksi itsenäinen avoin kysymys. Tutkimuksen näkökulma on kvantitatiivinen ja tutkittavaa ilmiötä kuvaileva, mutta mukana on myös hieman kvalitatiivista tutkimusotetta.
Tutkimuksessa käsitetään sidosryhmän käsite laajasti niin, että se kattaa kaikki ne ryhmät ja yksilöt, jotka voivat vaikuttaa organisaation toimintaan tai joiden toimintaan organisaatio voi vaikuttaa. Sidosryhmän edustajat kokivat VASEKin viestinnän oikeansuuntaisena, mutta iso osa vastaajista oli varsin tietämätön VASEKin toiminnasta. Suurin osa sidosryhmän edustajista oli tyytyväisiä VASEKin tiedottamiseen. Viestintä palvelisi nykyistä paremmin alueen yrittäjiä, jos VASEK tiedottaisi selkeämmin ja enemmän etenkin toteutuneista hankkeista ja saavutetuista tuloksista.
VASEKin työntekijöihin oli sidosryhmän edustajien mielestä enimmäkseen helppo ottaa yhteyttä. Yhteistyö organisaation kanssa koettiin asialliseksi ja rakentavaksi. Suurin osa sidosryhmän edustajista piti VASEKia hyvänä yhteistyökumppanina. VASEKin ja yrittäjien välisessä vuorovaikutuksessa ilmeni joitakin kaksisuuntaisen viestinnän piirteitä, mutta suurin osa sidosryhmän edustajista toivoi enemmän vuorovaikutteista viestintää VASEKin ja yrityksen välillä. Sidosryhmän edustajien mielestä paikallisista hankkeista pitäisi käydä enemmän vuoropuhelua yrittäjien kanssa ja VASEKin tulisi pitää aktiivisemmin yhteyttä yrittäjiin päin.