Älykkään erikoistumisen mittaaminen: Esimerkkinä Pohjanmaan triple helix -tutkimus
Mäenpää, Antti (2014)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Euroopan taloudellinen ahdinko on saanut Euroopan Unionin pohtimaan uusia keinoja luoda taloudellista sekä kestävää kasvua alueelleen. Tähän tarkoitukseen lanseerattiin älykkään erikoistumisen strategia, jonka johtavana ajatuksena on alueellisten innovaatiostrategioiden laatiminen. Näiden strategioiden tulee pohjautua alueen ominaisuuksiin ja osaamiseen eli sen erityisaloille. Strategia pyrkiikin löytämään eri Euroopan alueille omat erikoistumiskohteensa, joilla ne voivat kilpailla globaaleilla markkinoilla. Oleellista on, että nämä strategiat omaavat myös ”älykkyyden” – aspektin, eli nojaavat tieteelliseen osaamiseen ja kartoitukseen. Tärkeää on myös yrittäjämäisen ajattelun soveltaminen alueelliseen kehittämiseen ja voidaan puhua jopa ”alueellisesta yrittäjyydestä” jossa alueen resursseja hyödyntämällä pyritään kilpailemaan markkinoilla.
Pohjanmaa oli ensimmäisten alueiden joukossa liittymässä mukaan strategiatyöhön ja aloitti oman alueellisen strategian laatimisen soveltamalla aikaisempaa tietoa sen omista erityisaloista. Pohjanmaa pyrkiikin erikoistumaan energia-, turkis- ja venealan osaamiseen, koska tästä toiminnasta on jo tieteellistä näyttöä. Pohjanmaan liito oli kuitenkin myös kiinnostunut mittarista, jonka turvin alueellista yhteistyötä voitaisiin tutkia ja kehittää. Samalla haluttiin kartoittaa näkemyksiä tulevaisuuden teknologioihin liittyen. Vaasan yliopisto oli yhdessä muiden alueen korkeakoulujen kanssa mukana tässä kehitystyössä ja näin pääsin itse mukaan tähän ryhmään. Teoriataustalle ryhmämme otti älykkään erikoistumisen ohjeiden mukaisesti triple helix -teorian. Tämä johtui siitä, että alueellinen yhteistyö eri sektoreiden, eli julkishallinnon, korkeakoulujen ja yritysten välillä koettiin tärkeäksi Pohjanmaan innovaatioalueen kehittämisessä tulevaisuudessa. Pyrin selvittämään työssäni ensinnäkin älykkään erikoitumisen taustoja sekä teoriaa. Tästä jatkan triple helix -teorian kuvaamiseen osana älykästä erikoistumista. Näin selvennän sitä taustaa, joka tulee hahmottaa ennen varsinaisen mittarin esittelyä ja tutkimista. Painotan työssäni juuri mittarimme tutkimusta ja etenkin triple helix -yhteyksien eri relaatioiden mittaamista. Näin saan mittausvälineen esiteltyä ja kykenen ottamaan kantaa myös konkreettiseen esimerkkiin, jossa 53 Pohjanmaan eri alojen asiantuntijaa otti osaa kyselytutkimukseemme. Saimme heidän vastaustensa avulla ensimmäisen mittaustuloksen Pohjanmaan yhteistyöhön liittyen.
Mittarimme havaitsi, että alueellinen yhteistyö koettiin tärkeäksi ja varsinkin yhteistyö Pohjanmaan yritysten kanssa oli toivottavaa kaikkien sektorien tulosten mukaan. Mielenkiintoista oli sinänsä se, että tutkimuksemme mukaan Pohjanmaalla yritysten kanssa pyritään mielellään yhteistyöhön, mutta yritykset eivät itse koe yhteistyötä julkishallinnon ja korkeakoulujen kanssa yhtä hyödyllisenä. Alueen yritykset toimivatkin mieluiten muiden yritysten kanssa yhteistyössä. Myös korkeakoulujen heikkoa tulosta osana kumppanuusverkostoa voidaan pohtia, sillä se on mittarimme mukaan epämieluisin alueellinen kumppani. Omalta osaltaan näitä tuloksia voi selittää yritysten vahva sisäinen tutkimus sekä mahdollisesti koulutustarjonnan puutteet, mutta joka tapauksessa saamamme tulos indikoi osin hajautunutta Pohjanmaan aluetta. Mittarin ollessa tuore voidaan kuitenkin pohtia myös sen antamien tulosten tarkkuutta ja ehdotankin lisätutkimuksia tämän välineen kehittämiseksi.