Viranomaisen velvollisuudet vastata yksilön kielellisiin oikeuksiin kielen valintatilanteessa
Marjeta, Jonna (2011)
2011
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Yhteiskunnassamme on tapahtunut ja edelleen tapahtuu suuria muutoksia. Yhteiskuntamme on muuttunut rakenteeltaan merkittävästi muun muassa aluehallintouudistuksen ja kuntaliitosten myötä. Tällaisilla suurilla muutoksilla saattaa olla vaikutuksia yksilön oikeudelliseen asemaan. Laissa on turvattu yksilön oikeudet, jotka tulee erilaisten muutosten yhteydessä ottaa huomioon. Työni tarkoituksena on selvittää, millä tavoin laki suojaa yksilön kielellisiä oikeuksia ja millaisia kielellisiä velvollisuuksia viranomaisella on. Työni tarkempana tarkastelun kohteena ovat viranomaisen velvollisuudet kielen valintatilanteessa.
Suomi ja ruotsi ovat lain mukaan maamme kansalliskieliä. Ne on säädetty yhdenvertaisiksi ja jokaisen oikeus käyttää valitsemaansa kieltä, joko suomea tai ruotsia, viranomaisessa ja saada päätös tällä kielellä turvataan lailla. Kielilain mukaan kunnat ovat kielellisen jaotuksen perusyksikkö. Yhtäältä kielellinen jaotus määrittää yksilön kielellisiä oikeuksia ja toisaalta virkamiehen kielellisiä velvollisuuksia. Tutkimukseni osana on neljään elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen sähköisesti lähetetty ELY-kysely, joka sisälsi henkilöstölle osoitettuja muun muassa kielellisiin oikeuksiin liittyviä kysymyksiä. Kyselyn avulla pyrin selvittämään muun muassa palveluun ja rekrytointiin liittyviä asioita kielellisten oikeuksien näkökulmasta sekä kielen valintatilanteisiin liittyviä asioita ja niissä mahdollisesti kohdattuja ongelmia ja ratkaisuja.
Keskeisenä havaintona oli, että kielellisiä oikeuksia koskeva lainsäädäntö turvaa suomen ja ruotsin kielen tasapuolisen kohtelun ja yhdenvertaisuuden. Laki on selkeä siinä, miten se määrittää yksilön ja viranomaisen kielellisen aseman. Lain mukaan yksilöllä on kaksikielisessä kunnan ja valtion viranomaisessa oikeus käyttää molempia kansalliskieliä ja yksikielisessä kunnan ja valtion viranomaisessa viranomaisen virka-alueen kieltä, joko suomea tai ruotsia. Tästä on kuitenkin yksi poikkeus, sillä perustuslaissa turvataan jokaisen oikeus käyttää omaa kieltään omassa asiassaan. Kielilain perustelujen mukaan omalla asialla tarkoitetaan sellaista asian käsittelyä, minkä päätös voi suoraan vaikuttaa yksilön tai hänen huollettavansa perusoikeuksiin.
Vaikka laki vaikuttaa olevan selkeä yksilön kielellisistä oikeuksista ja viranomaisen kielellisistä velvollisuuksista, on lainsäädännössä kuitenkin monta tulkinnallista kohtaa. Lainsäädännössä ei esimerkiksi ole selvästi säädetty siitä, milloin jonkin asian käsittelyn ratkaisu saattaa suoraan vaikuttaa yksilön perusoikeuksiin ja millaisia nämä perusoikeudet käytännössä voisivat olla. Myös ELY-kyselyn tuloksista selvisi, että viranomaisilla on epätietoisuutta kielellisiin oikeuksiin liittyvissä asioissa, muun muassa yksilön oikeudesta valita oma asiointikielensä. Lisäksi viranomaisten kielellinen osaaminen vaikutti tulosten perusteella osin riittämättömältä. Suomen- ja ruotsinkielisiä asiakkaita ei pidetä samanarvoisessa asemassa kun kyseessä oli asiakkaan kielen valinta, muun muassa ELY-kyselyyn vastanneista moni painostaa ruotsinkielistä asiakasta vaihtamaan asiointikielen suomeksi, joka oli virkamiehen äidinkieli ja jota henkilöstö paremmin puhui tai ymmärsi.
Suomi ja ruotsi ovat lain mukaan maamme kansalliskieliä. Ne on säädetty yhdenvertaisiksi ja jokaisen oikeus käyttää valitsemaansa kieltä, joko suomea tai ruotsia, viranomaisessa ja saada päätös tällä kielellä turvataan lailla. Kielilain mukaan kunnat ovat kielellisen jaotuksen perusyksikkö. Yhtäältä kielellinen jaotus määrittää yksilön kielellisiä oikeuksia ja toisaalta virkamiehen kielellisiä velvollisuuksia. Tutkimukseni osana on neljään elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen sähköisesti lähetetty ELY-kysely, joka sisälsi henkilöstölle osoitettuja muun muassa kielellisiin oikeuksiin liittyviä kysymyksiä. Kyselyn avulla pyrin selvittämään muun muassa palveluun ja rekrytointiin liittyviä asioita kielellisten oikeuksien näkökulmasta sekä kielen valintatilanteisiin liittyviä asioita ja niissä mahdollisesti kohdattuja ongelmia ja ratkaisuja.
Keskeisenä havaintona oli, että kielellisiä oikeuksia koskeva lainsäädäntö turvaa suomen ja ruotsin kielen tasapuolisen kohtelun ja yhdenvertaisuuden. Laki on selkeä siinä, miten se määrittää yksilön ja viranomaisen kielellisen aseman. Lain mukaan yksilöllä on kaksikielisessä kunnan ja valtion viranomaisessa oikeus käyttää molempia kansalliskieliä ja yksikielisessä kunnan ja valtion viranomaisessa viranomaisen virka-alueen kieltä, joko suomea tai ruotsia. Tästä on kuitenkin yksi poikkeus, sillä perustuslaissa turvataan jokaisen oikeus käyttää omaa kieltään omassa asiassaan. Kielilain perustelujen mukaan omalla asialla tarkoitetaan sellaista asian käsittelyä, minkä päätös voi suoraan vaikuttaa yksilön tai hänen huollettavansa perusoikeuksiin.
Vaikka laki vaikuttaa olevan selkeä yksilön kielellisistä oikeuksista ja viranomaisen kielellisistä velvollisuuksista, on lainsäädännössä kuitenkin monta tulkinnallista kohtaa. Lainsäädännössä ei esimerkiksi ole selvästi säädetty siitä, milloin jonkin asian käsittelyn ratkaisu saattaa suoraan vaikuttaa yksilön perusoikeuksiin ja millaisia nämä perusoikeudet käytännössä voisivat olla. Myös ELY-kyselyn tuloksista selvisi, että viranomaisilla on epätietoisuutta kielellisiin oikeuksiin liittyvissä asioissa, muun muassa yksilön oikeudesta valita oma asiointikielensä. Lisäksi viranomaisten kielellinen osaaminen vaikutti tulosten perusteella osin riittämättömältä. Suomen- ja ruotsinkielisiä asiakkaita ei pidetä samanarvoisessa asemassa kun kyseessä oli asiakkaan kielen valinta, muun muassa ELY-kyselyyn vastanneista moni painostaa ruotsinkielistä asiakasta vaihtamaan asiointikielen suomeksi, joka oli virkamiehen äidinkieli ja jota henkilöstö paremmin puhui tai ymmärsi.