Valmentava johtajuus ja muutoksessa oleva työelämä : Kuvaileva kirjallisuuskatsaus
Pysyvä osoite
Kuvaus
Työelämää mullistavat jatkuvasti erilaiset trendit ja muutokset, jotka ovat omiaan haastamaan myös esihenkilöiden johtamistyötä. Uudet sukupolvet odottavat työltä erilaisia asioita, kuin aiemmat. Myös työmuotojen monimuotoistuminen, kuten etätyön yleistyminen, haastaa johtamista. Muutokset vaativat esimerkiksi esihenkilöiltä kykyä johtaa itseohjautuvampaa työtä. Toisaalta heidän odotetaan mahdollistavan myös työntekijöiden jatkuva oppiminen. Tällaiset muutokset luovat tarpeen uudistaa johtamistyötä.
Tutkimus pyrkii tarkastelemaan valmentavan johtamisen mahdollisuuksia soveltaa johtamista vastaamaan työelämämuutosten haasteisiin. Keskustelu johtamisesta on jo vuosia nähnyt valmentavan johtamisen mahdollisuutena tulevaisuuden johtamistyölle. Kuitenkin konkreettinen tutkimus valmentavan johtamisen soveltamisesta työelämän ajankohtaisiin haasteisiin on hajanaista. Juuri tämä on tutkimuksen tavoitteena. Tutkimus pyrkii vastaamaan tutkimuskysymykseen "Miten valmentava johtaminen voi vastata muuttuvan työelämän johtamiseen kohdistamiin uusiin tarpeisiin?". Tutkimus on toteutettu kuvailevan eli narratiivisen kirjallisuuskatsauksen menetelmällä. Menetelmällä tutkimus pyrkii kuvaamaan valmentavan johtamisen ilmiötä laajasti ja tätä kautta havaitsemaan sen toimintamallien yhtymäkohtia johtamisen tarpeisiin. Kirjallisuuskatsauksessa on hyödynnetty laajaa aineistoa, jonka hakuun on sovellettu implisiittistä menetelmää.
Valmentava johtaminen on johtamisen toimintamalli ja menetelmä, jonka keskeinen pyrkimys on tukea valmennettavien työntekijöiden parhaan suorituksensa antamista sekä työntekijöiden kehitystä. Valmentavassa johtamisessa keskeisessä roolissa ovat valmentavan johtajan vuorovaikutus työntekijöiden kanssa sekä kehitysmyönteinen ilmapiiri. Valmentavalle johtamiselle
ominaista on tavoitteiden sekä tavoitteisiin liittyvän, tulevaisuuteen keskittyvän, avoimen palautteen hyödyntäminen valmennettavan työntekijän työn ohjaamiseksi.
Johtamiseen kohdistuvien uusien tarpeiden taustalla tutkimus tunnistaa neljä eri ilmiötä. Näiden ilmiöiden valossa tutkimus tarkastelee valmentavan johtamisen mahdollisuuksia modernissa työelämässä. Tutkimus havaitsi useita mahdollisuuksia soveltaa valmentavaa johtamista vastauksena modernin työelämän johtamiseen kohdistamiin tarpeisiin. Tutkimuksen tulokset esittävät valmentavan johtamisen toimintamallien vastaavan työelämässä tällä hetkellä toimivien nuorten sukupolvien johtamiseen kohdistamiin odotuksiin. Tutkimuksen tuloksena havaitaan myös valmentavan johtamisen soveltuvan vastaamaan tarkastelussa esille nousseisiin itseohjautuvuuden ja oppimisen johtamisen tarpeisiin. Tutkimus näyttää valmentavan johtamisen olevan johtamisen menetelmänä tulevaisuuden työelämän vaatimuksiin ja odotuksiin soveltuva.