Järjestöjen rooli osana resilienttiä yhteiskuntaa

Muuttunut, yhä globaalimpi ja ennakoimattomampi uhkaympäristö on asettanut yhteiskunnat tilanteeseen, jossa niiden on kyettävä vastaamaan uudenlaisiin haasteisiin. Tämä vaatii joustavuutta, sopeutumiskykyä ja valmiutta toimia muuttuvissa olosuhteissa. Se ei ole pelkästään kriiseistä selviytymistä, vaan myös kykyä oppia ja sopeutua muuttuvassa turvallisuusympäristössä. Resilienssin käsite on nykypäivänä yksi merkittävimmistä tavoista ymmärtää ja käsitellä turvallisuutta. Resilienssin käsitteen määritteleminen on nähty haastavana sen monialaisen taustansa vuoksi. Yksi tapa hahmottaa resilienssiä on prosessimainen lähestymistapa, jossa se nähdään dynaamisena prosessina eikä pelkästään yksittäisenä reaktiona. Tämä tarkoittaa, että resilienssi ei ole staattinen ominaisuus, vaan se kehittyy ja muuttuu ajan myötä. Lisäksi käsitettä voidaan hahmottaa yhteiskunnan eri tasojen vuorovaikutuksen kautta syntyvänä yhteisvaikutuksena. Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee kolmannen sektorin näkökulmasta resilienssin ja turvallisuuden risteäviä alueita. Tutkielman kohderyhmänä ovat järjestötoimijat, ja tarkoituksena on selvittää miten järjestöt voivat omalla osaamisellaan ja toiminnallaan edistää yhteiskunnan resilienssiä. Teoreettisessa viitekehyksessä resilienssin käsitettä ja sen eri tasoja käsitellään aikaisemman tutkimuskirjallisuuden valossa. Lisäksi kuvataan resilienssin kolmivaiheinen prosessi, joka sisältää ennakoinnin, selviytymisen ja oppimisen vaiheet. Teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään myös kolmatta sektoria ja sen roolia turvallisuustoiminnassa osana resilienssiä. Tutkielma toteutettiin laadullisella tutkimusmenetelmällä ja tutkimustapana oli puolistrukturoitu teemahaastattelu. Haastatteluissa osallistujina oli eri järjestöjen toimijoita. Aineiston analyysiin käytettiin teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että järjestöillä on keskeinen rooli resilienssin luomisessa ja vahvistamisessa. Järjestöjen rooli tiedon solmukohtana ja heidän asiantuntemuksensa sekä tarjoamansa palvelut ovat keskeisiä tekijöitä yhteiskunnan resilienssin ja turvallisuuden kannalta. Tutkimustulokset osoittivat useita konkreettisia seikkoja järjestöjen roolista resilienssin vahvistamisessa, mutta samalla esiin nousi myös esteitä tämän potentiaalin hyödyntämisessä. Nousseita esteitä olivat muun muassa yhteistyörakenteiden puute ja tietämättömyys järjestöjen toiminnasta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että yhteiskunnan resilienssi rakennetaan yhdessä. Järjestöjen, viranomaisten, yritysten ja yksilöiden yhteistyö on avainasemassa.