Hallintaa epävarmuudessa : Informaatioresilienssi kriiseissä ja niihin varautumisessa

Abstract

Yhteiskunnallinen toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa. Samalla erilaiset uhkat ja kriisit muuttavat muotoaan ollen enenevästi yhteenkietoutuneita ja toisiinsa lomittuvia. Realisoituvat uhkat edellyttävät yhteiskunnallista kriisinkestävyyttä, joka kattaa sekä kriisejä ennakoivan varautumisen, kriisien aikaisen iskunkestävyyden että kriisien jälkeisen oppimisen ja uudistumisen. Kriisit haastavat tietoperustaista päätöksentekoa, joka on nähty yhtenä hyvän hallinnon ja päätöksenteon legitimiteetin peruspilarina. Kriisinkestävyys edellyttääkin myös kriisien informaatioulottuvuuden huomioinnin, mihin liittyvä tutkimus on kuitenkin hallintotieteellisessä kontekstissa ollut toistaiseksi puutteellista.

Tämä tutkimus pureutuu informaatioresilienssiin, joka voidaan nähdä yhtenä mahdollisena vastauksena kriisitilanteiden tuottamiin päätöksenteon haasteisiin. Tutkimus tuottaa ymmärrystä sekä informaatioresilienssin käsitteestä ja sen ulottuvuuksista että käsitteen kuvaaman ilmiön ilmaantumisesta kansallisessa varautumisessa, päätöksenteon verkostoissa ja kriisiajan hallinnassa. Tutkimuksen tuottaman ymmärryksen mukaan informaatioresilienssi on systeeminen ja emergentti ilmiö, joka rakentuu ja vahvistuu eri toimijoiden välisessä vuorovaikutuksessa. Parhaimmillaan se auttaa hyväksymään tiedon epätäydellisyyden ja ympäristön epävarmuuden sekä suuntaamaan toivottuun tulevaisuuteen unohtamatta käyttökelpoista jo opittua, mutta pystyen luopumaan palvelemattomista vanhoista käytännöistä ja opeista. Informaatioresilienssiin kohdistuva tutkimus tuo erityisesti esille sen, että kriisien tiedolliseen ulottuvuuteen kytkeytyvä kriisinkestävyys edellyttää verkostomaista yhteistyötä ja eri järjestelmien välistä vuorovaikutusta, eikä sitä voida vastuuttaa yhdelle yksittäiselle toimijalle. Lisäksi tutkimus korostaa tiedollisen epävarmuuden hyväksyvän toimintakulttuurin, systeemisen luottamuksen ylläpitämisen sekä ennakoivan informaatioon liittyvien kyvykkyyksien vahvistamisen merkitystä kriiseissä ja niihin varautumisessa.

The environment in which society operates is constantly changing. At the same time, threats and crises are changing shape and becoming increasingly intertwined and overlapping. Unfolding crises demand resilience: a term that encapsulates crisis preparedness, resistance during crises, and post-crisis learning and adaptation. Crises challenge evidence-based decision-making – a fundamental pillar of good governance – and the legitimacy of decision-making. Consequently, building resilience also requires an acknowledgement of the information dimension of crises, but research on this topic in the context of the administrative sciences has to date been inadequate.

This research focuses on information resilience, which can be seen as one possible response to the decision-making challenges posed by crises. The research advances the understanding of both the concept and its dimensions. Furthermore, it illustrates the emergence of the phenomenon described by the concept in the context of national preparedness, decision-making networks, and crisis-time governance. The findings of this research indicate that information resilience is a systemic and emergent phenomenon that is built and strengthened in the interaction between different actors. At its best, it helps parties accept the imperfection of knowledge and the uncertainty of the operating environment. It also helps them not to lose sight of a desired future, whilst helping them retain useful lessons, and equips them to abandon practices and doctrines that no longer serve their purpose. Research focusing on information resilience particularly highlights the fact that resilience linked to the information dimension of crises requires networked cooperation and interaction between different systems: It cannot be the responsibility of a single actor. In addition, the study emphasises the importance of creating an operating culture that accepts information uncertainty, maintaining systemic trust, and proactively strengthening information-related capabilities in the context of crises and preparedness.